Dominioteologia

Osa artikkelisarjaa
Kalvinismi ja reformoidut kirkot
Tausta ja historia Kristinusko Uskonpuhdistus Protestantismi
Teologia Kristillinen rekonstruktio Liittoteologia Vapaan armon teologia Monergismi Predestinaatio Viisi periaatetta Sola fide Sola gratia Sola scriptura Soli Deo gloria Solus Christus Korvausteologia Täydellinen turmelus
Teokset Kristillisen uskonnon opetus Geneven Raamattu Reformoitu uskontunnustus Westminsterin standardit Reformoitu systemaattinen teologia Reformoidun kirkon tunnustuskirjat Heidelbergin katekismus Belgialainen uskontunnustus Dordtin kanonit
Pääsuuntaukset Reformoidut kirkot Presbyteerinen kirkko Kongregationaalinen kirkko Reformoidut baptistit Anglikanismi
Alasuuntaukset Etelä-Afrikan reformoidut kirkot Hugenotit Plymouthin pyhiinvaeltajat Puritanismi Uuskalvinismi Uusi kalvinismi Vapaat suunnat
Organisaatio Reformoitujen kirkkojen maailmanyhteisö Maailman reformoitu yhteisö Reformoitujen kirkkojen kansainvälinen konferenssi Pohjois-Amerikan reformoitu ja presbyteerinen neuvosto
Henkilöt Ulrich Zwingli Martin Bucer Peter Martyr Vermigli Heinrich Bullinger Jean Calvin John Knox Zacharias Ursinus Theodore Beza Jonathan Edwards Friedrich Schleiermacher Abraham Kuyper Karl Barth
n k m

Dominioteologia eli dominionismi on radikaaleihin 1990-luvulla kehittyneistä evankelisuuden suuntauksista. Se pohjaa kalvinistiseen oppiin Jumalan kaikkivaltiudesta ja Raamatusta kaiken elämän ohjekirjana, uskoo teonomistiseen etiikkaan ja pitää kristittyjen velvollisuutena maallisten instituutioiden vähittäistä valtaamista.^[1]

Dominionismi pyrkii amerikkalaisen kulttuurin, lakijärjestyksen ja yleisen maailmanhahmotuksen järjestämiseen puhtaasti kristilliseltä pohjalta, kristillisten poliitikkojen, tuomarien ja opettajien toimesta sekä Raamatun sääntöjä kirjaimellisesti soveltaen. Dominionismi pohjaa puritanismin perintöön ja 1800-luvun lopun uuskalvinismiin. Teologisesti dominionismi voidaan nähdä reformoidun tunnustuksen perusoppien radikaalina politisoijana.^[1]

Yhteiskunnallisesti molempia dominionismin koulukuntia yhdistää ajatus rajallisesta, jaetusta ja delegoidusta valtiovallasta. Viiden regimentin oppiin pohjautuen on vaadittu valtion vallan radikaalia rajoittamista.^[2]

Dominionismin isänä pidetään presbyteeriteologi Rousas John Rushdoonya (1916–2001). Rushdoonyn viiden regimentin opissa erotetaan toisistaan perhe, kirkko, valtio, koulu, sekä kutsumus ja itsensä hallinta. Jokaiseen näistä regimenteissä kuuluu itsenäisyys asioissa, jotka Jumala on kunkin tehtäväksi antanut.^[3]

• Perhe: Perhe on tärkein hallinta-alue, joka on Jumalan maanpäällinen instituutio. Perhe on tärkein dominiomandaatin käyttäjä, koska siinä kukin yksilö kasvatetaan kristityksi ja sen sisällä omaksutaan presuppositiot, jotka jäsentävät toimintaa kaikissa muissa hallinta-alueissa.
• Kirkko: Kirkko on evankelioinnin, opin oikein opettamisen ja lain tulkitsemisen regimentti.
• Valtio: Valtio koskettaa instituutioita, joissa päätetään yhteisöllisistä asioista.
• Koulu: Koulun hallinta-alue jatkaa perheissä aloitettua kristillistä kasvatustyötä.
• Kutsumus: Kutsumuksen hallinta-alueella tarkoitetaan kaikkea mitä yksilö tekee jokapäiväisessä työssään ja ammatissaan.
• Itsensä hallinta: Itsensä hallinnalla tarkoitetaan henkilökohtaisen, sisäisen elämän aluetta, jolla hengellinen kilvoittelu tapahtuu.

Dominionismin toinen pääteologi Gary North nostaa tärkeimmäksi regimentiksi kirkon. Yhteiskunnallisesti ero on vähäinen, mutta teologisessa mielessä ero on merkittävä.^[2]

• Ruotsila, Markku: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-065-7.