Don Films

Don Films Oy on suomalainen elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö.

Yhtiön perustivat ohjaaja Taneli Mustonen ja tuottaja Aleksi Hyvärinen 2010.[1]

Don Films -elokuvia ovat muun muassa Taneli Mustosen elokuvat Bodom (2016) ja 2020 yhdessä Solar Filmsin kanssa tuottama elokuva Se mieletön remppa, joka oli ohjaaja Taneli Mustosen ohjaamista elokuvista kolmas, joka nousi kymmenen kautta aikain eniten lippuja avausviikollaan myyneiden kotimaisten elokuvien joukkoon.[2]

Yhtiön viimeisin elokuva on Mustosen ohjaama ja Teresa Palmerin tähdittämä psykologinen kauhuelokuva The Twin - Paha kaksonen, joka sai ensi-iltansa elokuvateattereissa Suomessa 6. huhtikuuta 2022 ja toukokuussa 2022 Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[1]

Don Filmsin yhteistuotanto, lukuisia kansainvälisiä elokuvapalkintoja kerännyt venäläinen draamaelokuva Arytmia nähtiin myös Suomen elokuvateattereissa vuonna 2017.[3]

Seuraava Don Filmsin tuotanto on Taru Mäkelän ohjaama Kulkuset kulkuset, joka tulee ensi-iltaan loppuvuonna 2022.

Filmimografia

Lähteet

  1. a b Menestysohjaaja Taneli Mustosen kansainvälisen kauhuelokuvan hyytävä traileri julki – elokuva laajaan levitykseen Yhdysvalloissa - ePressi www.epressi.com. 17.2.2022. Arkistoitu 11.6.2022. Viitattu 11.6.2022.
  2. Christoffer Strandberg ja Martti Suosalo tähdittävät uutta joulukomediaa Kulkuset kulkuset - ePressi www.epressi.com. 8.3.2022. Arkistoitu 11.6.2022. Viitattu 11.6.2022.
  3. Televisioarvostelu | Lääkäripäähenkilön poikkeuksellinen epäsosiaalisuus hämmentää venäläisdraamassa, mutta tosielämän tuntuakin se tuo tullessaan Helsingin Sanomat. 23.12.2020. Viitattu 11.6.2022.