Esa Swanljung

Esa Swanljung (s. 25. marraskuuta 1949 Helsinki) on Työeläkevakuuttajat TELAn entinen toimitusjohtaja ja entinen ammattiyhdistysjohtaja.[1][2]

Swanljung aloitti TELAn toimitusjohtajana vuonna 2000, mitä ennen hän toimi vuodesta 1990 toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan tehtävässä. Hän jäi eläkkeelle syksyllä 2011. Hän aloitti ammattiyhdistysuransa vuonna 1976 Radio- ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) lakimiehenä, josta tehtävästä siirtyi vuonna 1979 STTK:n asiamieheksi. Hän on toiminut myös Kuntien teknillisten keskusliiton (KTK) projektijohtajana vuosina 1983–1984 ja STTK-J:n pääsihteerinä vuosina 1984–1990. Vuosina 1989–1990 hän oli virkavapaalla STTK-J:n pääsihteerin tehtävästä toimiessaan muutaman kuukauden oikeusministeri Matti Louekosken poliittisena sihteerinä.[1][2][3][4][5]

Swanljung vaikutti vuosinaan TELAn johdossa myös eurooppalaisessa sosiaaliturvan edunvalvontajärjestössä AEIP:ssä (European Association of Paritarian Institutions). Hän toimi vuosina 2009–2011 järjestön puheenjohtajana. Swanljung on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti, joksi hän valmistui vuonna 1976 Helsingin yliopistosta.[1][2]

Lähteet

  1. a b c Esa Swanljung täyttää 60 vuotta Kansan Uutiset. 25.11.2009. Viitattu 5.4.2011.
  2. a b c Esa Swanljung. Helsingin Sanomat, 23.11.2009.
  3. Swanljungista on tulossa STTK:n uusi puheenjohtaja. Valtuusto päättää lopullisesta valinnasta maaliskuun alussa. Helsingin Sanomat, 2.2.1990.
  4. Matti Louekoski Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 5.4.2011.
  5. Suvi-Anne Siimes TELAn johtoon Kaleva.fi. 13.4.2011. Arkistoitu 11.8.2011. Viitattu 15.4.2011.
  • n
  • k
  • m
STTK
Puheenjohtajat
  • Lumme (1946–1947)
  • Parmanne (1947–1975)
  • Reini (1975–1990)
  • Swanljung (1990–2000)
  • Mäenpää (2000–2013)
  • Palola (2013–)
Jäsenliitot