Fotoniraketti

Fotoniraketti on hypoteettinen, lähinnä tähtien­välisillä avaruus­matkoilla käyteltäväksi ajateltu raketti, joka perustuisi fotonien aikaan­saamaan työntö­voimaan.[1] Tarvittavat suuri­energiset fotonit saataisiin aikaan tavallisen aineen ja antimaterian annihilaatiolla.

Periaate

Periaatteessa fotoni­raketti toimii samaan tapaan kuin tavallinen taskulamppu, joka lähettää valoa, siis fotoneja vain tiettyyn suuntaan.[2] Vaikka fotoneilla ei ole lepomassaa, on niilläkin suhteellisuus­teorian mukaan tietyn suuruinen liikemäärä, suuruudeltaan niiden energia jaettuna valon­nopeudella.[3] Tämän vuoksi fotonien lähtiessä tasku­lampusta saa tämä liike­määrän säilymis­­lain mukaisesti impulssin vastakkaiseen suuntaan.

Taskulampuissa tämä ilmiö on kuitenkin fotonien pienen liikemäärän vuoksi niin heikko, ettei se ole havaittavissa.[2] Tarpeeksi suurienergisiä fotoneja onkin riittävän suuressa määrin saatavissa ainoastaan tavallisen aineen ja antimaterian annihilaatiossa, jossa molempien koko massa muuttuu käytännöllisesti katsoen kokonaan fotoneiksi.[2]tarvitaan parempi lähde Vaikeutena on luonnollisesti se, ettei antimateriaa esiinny maapallolla eikä aurinko­kunnassa luonnostaan[4], ja sen keino­tekoinen valmistus tarpeeksi suuressa määrin vaatisi suunnattoman paljon energiaa.[2] Myöskään sen varastointiin ei ole keksitty käyttökelposta keinoa, sillä se olisi säilytettävä eristyksissä tavallisesta aineesta, jottei annihilaatiota tapahdu.[5] Fotoni­rakettia on kuitenkin pidetty tähtien­välisillä lennoilla ainoana mahdollisena voiman­lähteenä.[2]

Oppikirjoissa käsitellyssä ihanne­tapauksessa oletetaan, että poltto­aine saataisiin kokonaan muuttumaan fotoneiksi ja että ne kaikki voitaisiin lähettää tarkalleen samaan suuntaan. Realisti­semmissa tarkastelussa on otettava huomioon, että fotoni­suihku ei käytännössä lähde kokonaan aivan samaan suuntaan ja ettei poltto­ainetta saada kokonaan muutetuksi fotoneiksi.

Nopeus

Jos ideaaliseen fotonirakettiin ei vaikuta mikään ulkonen voima, sen saama nopeus riippuu sen alkuperäisen ja lopullisen massan suhteesta:

v = c ( m i m f ) 2 1 ( m i m f ) 2 + 1 {\displaystyle v=c{\frac {\left({\frac {m_{i}}{m_{f}}}\right)^{2}-1}{\left({\frac {m_{i}}{m_{f}}}\right)^{2}+1}}}

missä m i {\displaystyle m_{i}} on raketin alkuperäinen massa ja m f {\displaystyle m_{f}} jäljelle jäänyt massa sen jälkeen, kun kaikki polttoaine on muuttunut fotoneiksi.

Tätä nopeutta vastaava Lorentzin kerron on:

γ = 1 1 v 2 / c 2 = 1 2 ( m i m f + m f m i ) {\displaystyle \gamma ={\frac {1}{\sqrt {1-v^{2}/c^{2}}}}={\frac {1}{2}}\left({\frac {m_{i}}{m_{f}}}+{\frac {m_{f}}{m_{i}}}\right)}

Lausekkeen johto

Käytetään seuraavia merkintöjä:

P i {\displaystyle P_{i}} on raketin neliliikemäärä ennen lähtöä,
P f {\displaystyle P_{f}} on raketin neliliikemäärä sen jälkeen kun polttoaine on palanut loppuun ja
P ph {\displaystyle P_{\text{ph}}} on siitä lähteneiden fotonien neliliikemäärä.

Neliliikemäärän säilymislain mukaan on:

P ph = P i P f {\displaystyle P_{\text{ph}}=P_{i}-P_{f}}

Kun yhtälön molemmat puolet korotetaan neliöön, saadaan:

P ph 2 = P i 2 + P f 2 2 P i P f {\displaystyle P_{\text{ph}}^{2}=P_{i}^{2}+P_{f}^{2}-2P_{i}\cdot P_{f}}

Energian ja liikemäärän välisen yhteyden perusteella neliliikemäärän neliö on yhtä suuri kuin massan neliö ja P ph 2 = 0 {\displaystyle P_{\text{ph}}^{2}=0} , koska kaikki fotonit liikkuvat samaan suuntaan. Sen vuoksi ylläoleva yhtälö voidaan kirjoittaa muotoon:

0 = m i 2 + m f 2 2 m i m f γ {\displaystyle 0=m_{i}^{2}+m_{f}^{2}-2m_{i}m_{f}\gamma }

Kun tästä ratkaistaan Lorentzin kerroin, saadaan:

γ = 1 2 ( m i m f + m f m i ) {\displaystyle \gamma ={\frac {1}{2}}\left({\frac {m_{i}}{m_{f}}}+{\frac {m_{f}}{m_{i}}}\right)}
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Photon rocket

Lähteet

  1. Space Handbook: Astronautics and is applications, title 5: Propulsion Systems history.nasa.gov. Viitattu 29.10.2012.
  2. a b c d e Yrjö Karilas: ”Avaruusmatkailu (kirj. Matti Kajantie)”, Pikku Jättiläinen, 19. painos, s. 733–734. WSOY, 1964.
  3. K. V. Laurikainen, Uuno Nurmi, Rolf Qvickström, Erkki Rosenberg, Matti Tiilikainen: Lukion fysiikka 2, s. 5. WSOY, 1974. ISBN 951-0-05657-X.
  4. K. V. Laurikainen, Uuno Nurmi, Rolf Qvickström, Erkki Rosenberg, Matti Tiilikainen: Lukion fysiikka 3, s. 123. WSOY, 1974. ISBN 951-0-06318-5.
  5. Antimateria kuninkaantie.espoo.fi. Arkistoitu 7.3.2010. Viitattu 2.8.2013.