Ibrahim Touré

Ibrahim Oyala Touré (27. syyskuuta 1985 – 19. kesäkuuta 2014 Manchester, Englanti, Britannia[1]) oli norsunluurannikkolainen jalkapalloilija, jonka viimeiseksi seuraksi jäi libanonilainen Al-Safa SC. Hän oli pelipaikaltaan keskushyökkääjä.

Ura

Bouakéssa syntynyt Touré aloitti ammattilaisuransa kotimaansa ASEC Mimosasissa, josta hän siirtyi vuonna 2003 ukrainalaiseen FK Metalurh Donetskiin, jossa hän pelasi neljä kautta, ennen kuin siirtyi Ranskan liigan OGC Niceen. Nizzassa Touré pelasi vain kaksi kautta, kunnes siirtyi Syyrian liigaan pelaamaan Al-Ittihadin riveihin vuonna 2009 kahden vuoden pelitauon jälkeen. Seuraavaksi Touré pelasi Egyptissä kahdessa eri seurassa, kunnes siirtyi viimeiseksi jääneen seuransa Al-Safan riveihin.

Yksityiselämä

Tourén molemmat veljet Yaya ja Kolo Touré ovat myös ammattilaisjalkapalloilijoita, jotka kuuluvat Norsunluurannikon jalkapallomaajoukkueeseen. He ovat edustaneet maataan kolmissa jalkapallon MM-kisoissa. Yaya on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja ja edustaa nykyisin Manchester Cityä ja Kolo on keskuspuolustaja seuranaan Liverpool FC.

Kuolema

Ibrahim Touré kuoli 19. kesäkuuta 2014 Manchesterissa, Englannissa taisteluaan lyhyen ajan syöpää vastaan.[1] Tieto Ibrahimin kuolemasta saavutti MM-kisoissa pelanneet veljet vain muutama tunti hävityn Kolumbia-ottelun jälkeen. Yaya ja Kolo Touré matkustivat Manchesteriin kuultuaan veljensä kuolemasta, mutta palasivat takaisin Brasiliaan pelaamaan maansa puolesta.

Lähteet

  1. a b Bajkowski, Simon: Brother of Yaya Toure dies in Manchester Manchester Evening News. 20.6.2014. Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ibrahim Touré
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.