Jukka Immonen

Jukka Immonen
Henkilötiedot
Syntynyt14. huhtikuuta 1978 (ikä 46)
Suomi Helsinki
Ammatti musiikkituottaja
Näyttelijä
Palkinnot
  • Vuoden tuottaja (2005) (Emma-gaala)
  • Vuoden tuottaja (2010) (Emma-gaala)
  • Vuoden tuottaja (2016) (Emma-gaala)
  • Vuoden tuottaja (2018) (Emma-gaala)
Aiheesta muualla
IMDb
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Jukka Immonen (s. 14. huhtikuuta 1978)[1] on suomalainen muusikko, äänitetuottaja ja säveltäjä. Hän on vaikuttanut useiden kotimaisten ja ulkomaisten artistien levyillä säveltäjänä, tuottajana, äänittäjänä, miksaajana, muun muassa Jenni Vartiaisen, Anna Abreun, Anssi Kelan, Asan, Redraman, Elastisen, norjalaisen Margaret Bergerin ja ruotsalaisen Vincentin levyillä.

Hän on myös säveltänyt suomalaisiin elokuviin ja televisiosarjoihin, muun muassa elokuvaan Tyttö sinä olet tähti (2005), josta hän sai parhaan elokuvamusiikin Jussin[2], ja minisarjaan Veljet (2008). Lisäksi Immonen on voittanut Vuoden tuottajan Emma-palkinnon vuonna 2005[3] ja vuonna 2018[4].

Hän on The Fried Musicin perustaja ja skandinaavisen musiikkikustantamon Nordic Music Partnersin perustajajäsen yhdessä palkittujen lauluntekijöiden Teemu Brunilan ja Andreas "Axident" Schullerin kanssa. Immonen toimii myös luovana johtajana Capitol Records Finlandilla, jonka artisteja ovat muun muassa Viivi, Anna Puu, Samu Haber ja Alex Mattson.

Immosen merkittävimpiä saavutuksia ovat Sunrise Avenue sekä levytysyhteistyöt suurimpien suomalaisten artistien, kuten Anna Puun, Lauri Tähkän, Jenni Vartiaisen, Elastisen ja Vesalan kanssa. Hänellä on yli 50 kulta- ja platinalevyä sekä useita soitetuimpia radiohittejä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Ruotsissa.

Immosen puoliso on laulaja Anna Puu.[5] Pari on ollut yhdessä vuodesta 2015 alkaen. Tätä ennen Immonen oli yhdessä Jenni Vartiaisen kanssa.[4]

Lähteet

  1. http://www.discogs.com/artist/Jukka+Immonen
  2. The Voice of Finlandin tuntemattomat takapirut
  3. Biitintekijästä hittinikkariksi
  4. a b Anna Puun puoliso on Jenni Vartiaisen ex-rakas – uutuuskirja paljastaa totuuden huhutusta kolmiodraamasta: ”Aivan kenen tahansa itsetunto ei kestäisi...”
  5. Vuoden naissolisti-ehdokas Anna Puu puolisostaan: "Jukka Immonen on Suomen paras tuottaja ja vaatturi!"

Aiheesta muualla

  • Jukka Immonen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet: Taiteenala Muokkaa Wikidatassa
  • MusicBrainz
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.