Kaliumdisyanoauraatti

Kaliumdisyanoauraatti
Tunnisteet
CAS-numero 13967-50-5
PubChem CID 159710
Ominaisuudet
Molekyylikaava K[Au(CN)2]
Moolimassa 288,11
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine
Tiheys 3,452 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 140 g/l (20 °C)[2]

Infobox OK

Kaliumdisyanoauraatti (K[Au(CN)2]) on kalium- ja disyanoauraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään kullan metallurgiassa ja metallien pinnoituksessa.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

Huoneenlämpötilassa kaliumdisyanoauraatti on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen, erityisesti kuumaan veteen. Kaliumdisyanoauraatti liukenee myös hieman etanoliin. Hapot reagoivat yhdisteen kanssa muodostaen kultasyanidia.[1][2][3][4]

Kaliumdisyanoauraattia muodostuu liuotettaessa kultamalmia kaliumsyanidiliuokseen. Yhdistettä valmistetaan myös kultahydroksidin tai räjähdyskullan ja kaliumsyanidin reaktiolla tai elektrolyysillä.[1][3][4]

4 Au + 8 KCN + O2 + 2 H2O → 4 K[Au(CN)2] + 4 KOH

Kaliumdisyanoauraatti on välivaihe kullan puhdistuksessa malmistaan. Yhdistettä käytetään pinnoitettaessa metalliesineitä, esimerkiksi koruja, kullalla elektrolyyttisesti ja elektroniikkateollisuudessa.[1][3][4][5]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Hermann Renner, Günther Schlamp, Dieter Hollmann, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Josef Rothaut, Klaus Dermann, Alfons Knödler, Christian Hecht, Martin Schlott, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: "Gold, Gold Alloys, and Gold Compounds", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Vol. 17, s. 111-112 (englanniksi)
  2. ↑ a b W. M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–82. 93rd edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1-4398-8049-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.7.2023). (englanniksi)
  3. ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 478. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  4. ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 467. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  5. ↑ Ernst Gail, Stephen Gos, Rupprecht Kulzer, Jürgen Lorösch, Andreas Rubo, Manfred Sauer, Raf Kellens, Jay Reddy, Norbert Steier & Wolfgang Hasenpusch: "Cyano Compounds, Inorganic", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Vol. 10, s. 687