Knut Kurck

Tämä artikkeli kertoo vuosina 1622–1690 eläneestä henkilöstä. Muita samannimisiä on täsmennyssivulla.
Vapaaherra Knut Kurck.

Knut Kurck (8. syyskuuta 1622 Vesilahti – 26. kesäkuuta 1690 Näshulta) oli suomalaissyntyinen vapaaherra, maaherra, hovioikeuden presidentti ja valtaneuvos.

Kurck suoritti opintoja Uppsalan yliopistossa. Hänet valittiin 1651 Västmanlandin maaherraksi, 1660 valtaneuvokseksi, 1663 kauppakollegion presidentiksi ja 1667 Svean hovioikeuden presidentiksi.

Kurck oli Kaarle XI:n alaikäisyyden aikana valtaneuvoston huomatuimpia jäseniä kannattamalla säästökuria. Vuonna 1672 hän oli ehdolla Ruotsin valtakunnan varainhoitajan virkaan, mutta hävisi vaalin niukasti Sten Bielkelle. Kaarle XI:n ryhdyttyä vaatimaan tiliä valtioneuvostolta ja sen valtaa supistamaan Kurck esiintyi valtaneuvoston oikeuksien lujana puolustajana. Hän onnistui suututtamaan kuninkaan, ja erosi siksi valtaneuvoksen virastaan.

Lähteet

  • Tietosanakirja. 5:s osa. (Toim. Jalmar Castrén et al.) Helsinki: Tietosanakirja, 1913
  • Kotivuori, Yrjö: Knut Kurck. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  • n
  • k
  • m
Ruotsin valtaneuvostot
  • kamarimestari
  • valtakunnanamiraali
  • valtakunnandrotsi
  • valtakunnankansleri
  • valtakunnanmarski
Folkunga-aika (1250–1389)
  • Pentti Algotinpoika
  • Bengt Hafridsson
  • Matias Kettilmundinpoika
  • Magnus Minniskiöld
  • Torkkeli Knuutinpoika
  • Arvi Kustaanpoika
  • Andreas And
  • Knut Jonsson Aspenäs
  • Magnus Knutsson Aspenäs
  • Ture Kettilsson Bielke
  • Bengt Turesson Bielke
  • Nils Tuurenpoika Bielke
  • Sten Turesson Bielke
  • Eerik Turenpoika Bielke (vanhempi)
  • Gregers Magnusson Bjälbo
  • Magnus Gregersson Bjälbo
  • Peder Joninpoika (Bååt)
  • Birger Persson Finsta
  • Folke Jonsson Fånö
  • Johan Karlsson Fånö
  • Bo Joninpoika Grip
  • Knut Matsson Lejonbjälke
  • Björn Näf
  • Knut Porse
  • Abjörn Sixtensson Sparre av Tofta
  • Magnus Ragvaldsson Tre rutor
  • Bengt Filipsson Ulv
  • Filip Ulfsson Ulv
  • Ulf Karlsson Ulv
  • Ulf Gudmarsson Ulvåsa
Kalmarin unionin aika (1389–1520)
Kustaa Vaasan valtaneuvosto (1520–1561)
Eerik XIV:n valtaneuvosto (1561–1568)
Juhana III:n valtaneuvosto (1568–1592)
Sigismundin valtaneuvosto (1592–1599)
Kaarle IX:n valtaneuvosto (1599–1611)
Kustaa II Aadolfin valtaneuvosto (1611–1632)
1600-luku
1700-luku
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Henkilöt
  • Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852