Marjatta Väänänen
| Marjatta Väänänen | |
|---|---|
 | |
| Ministeri opetusministeriössä | |
| Sorsan I hallitus 4.9.1972–13.6.1975 | |
| Edeltäjä | Pentti Holappa |
| Seuraaja | Kalevi Kivistö |
| Opetusministeri | |
| Miettusen III hallitus 29.9.1976–15.5.1977 | |
| Edeltäjä | Paavo Väyrynen |
| Seuraaja | Kristian Gestrin |
| Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä | |
| Sorsan III hallitus 19.2.1982–6.5.1983 | |
| Edeltäjä | Matti Ahde |
| Seuraaja | Matti Ahde |
| Kansanedustaja | |
| 27.09.1975–21.03.1991 | |
| Ryhmä/puolue | Keskustan eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Uudenmaan läänin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. elokuuta 1923 Jyväskylä |
| Kuollut | 16. lokakuuta 2020 (97 vuotta) Helsinki |
| Arvonimi | Ministeri |
| Puoliso | Jouko Väänänen |
| Tiedot | |
| Puolue | Keskustapuolue |
| Koulutus | Filosofian maisteri |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Helmi Marjatta Väänänen (o.s. Kittilä; 9. elokuuta 1923 Jyväskylä – 16. lokakuuta 2020 Helsinki[1]) oli suomalainen keskustalainen poliitikko.[2]
Ura
Väänänen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1943 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja maisteriksi vuonna 1950. Hän toimi Maaseudun uutiskeskuksen, myöhemmin Keskustapuolueen sanomakeskuksen, kulttuuritoimittajana vuosina 1949–1952, teatteriarvostelijana vuodesta 1949 ja Kotilieden toimittajana vuosina 1963–1970.[3] Maaseudun Tulevaisuuteen Väänänen kirjoitti kolumneja nimimerkillä Heikintytär vuosina 1978–2013.[4]
Väänänen toimi kulttuuriministerinä 1972–1975, opetusministerinä 1976–1977, toisena sosiaali- ja terveysministerinä 1982–1983, kansanedustajana 1975–1991 sekä tasavallan presidentin valitsijamiehenä 1978 ja 1982. Hän sai ministerin arvonimen vuonna 1994[5], ensimmäisenä naisena Suomen historiassa.[6] Kuollessaan 97-vuotiaana vuonna 2020 Väänänen oli vanhin sillä hetkellä elossa ollut suomalainen, joka oli toiminut valtioneuvoston jäsenenä.
1970-luvulla Väänänen oli kiistelty poliitikko. Toimiessaan Sorsan ensimmäisen hallituksen kulttuuriministerinä hän päätti keväällä 1974 karsia melko reippaalla kädellä tiettyjä kulttuurimäärärahoja, minkä vuoksi 52 lähinnä vasemmistolaista kulttuurijärjestöä jätti presidentti Urho Kekkoselle ja pääministeri Kalevi Sorsalle vetoomuksen "demokratian toteuttamisesta maamme taidehallinnossa ja kulttuuripoliittisissa ratkaisuissa".[7] Väänänen sai kuvaavan liikanimen ”hallituksen ainoa mies”. Vastustajat kutsuivat määrätietoista kulttuuriministeriä ”kulttuurin pahimmaksi jarrumieheksi”.[8]
Suku
Väänäsen isä oli Tl Koskelta Varsinais-Suomesta kotoisin ollut opetusneuvos, Maalaisliiton lehtien toimittaja, pakinoitsija ja Maalaisliiton sanomakeskuksen johtaja Urho Kittilä. Väänäsen puoliso oli Maaseudun Tulevaisuuden pitkäaikainen päätoimittaja Jouko Väänänen. Avioliitto kesti vuodesta 1950 vuoteen 1998, Jouko Väänäsen kuolemaan saakka.[2][9] Heillä oli kolme lasta. Jouko Väänäsen äiti oli sosiaalineuvos, kansanedustaja Hilja Väänänen.[10]
Julkaisut
- Maaseudun nainen. Puoli vuosisataa maalaisliittolaista naistyötä 1906–1956. Helsinki: Maalaisliiton naiset, 1956.
- Sadekesän kirjeitä. Helsinki: Kirjayhtymä, 1974. ISBN 951-26-0990-8.
- Suoraan eestä Suomenmaan. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14230-5.
Katso myös
Lähteet
- ↑ Ministeri Marjatta Väänänen on kuollut. Yle uutiset 18.10.2020.
- ↑ a b Marjatta Väänänen Suomen kansanedustajat. 15.4.2011. Eduskunta. Viitattu 11.7.2011.
- ↑ Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 97. Helsinki: Otava, 1974.
- ↑ Marjatta Väänänen. 375 humanistia 9.11.2015. Helsingin yliopisto.
- ↑ Elina Haavio-Mannila ja Marjatta Väänänen Varsinaissuomalaisen osakunnan kunniajäseniksi 24.3.2006. Varsinaissuomalainen osakunta. Viitattu 2.4.2009.
- ↑ MT: Keskustavaikuttaja ja ministeri Marjatta Väänänen on kuollut www.iltalehti.fi. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ Mitä Missä Milloin 1975, s. 42.
- ↑ Lindfors, Jukka: Kokemuksia 1970-luvun kulttuuripolitiikasta Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 17.12.2019.
- ↑ Mikko, Vesa: Professori Jouko Väänänen. Helsingin Sanomat, 21.2.1998. Muistokirjoituksen maksullinen verkkoversio.. Viitattu 6.8.2020.
- ↑ Mikko, Vesa: Professori Jouko Väänänen Helsingin Sanomat. 21.2.1998. Viitattu 16.1.2018.
Kirjallisuutta
- Korpela, Salla: ”Väänänen, Marjatta (1923–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 772–774. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
- Marjatta Väänäsen haastattelu vuodelta 1992. Yleisradio.
- Väänänen, Marjatta hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Tytti Isohookana-Asunmaa: Keskustaikoni Marjatta Väänänen oli aatteellinen tahtonainen ja kuohunnan vuosien kulttuuriministeri (muistokirjoitus) Suomenmaa.fi. 22.10.2020.
- Marjatta Väänäsen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
| Edeltäjä: Pentti Holappa | Suomen II opetusministeri (kulttuuriministeri) 1972−1975 | Seuraaja: Kalevi Kivistö |
| Edeltäjä: Paavo Väyrynen | Suomen opetusministeri 1976−1977 | Seuraaja: Kristian Gestrin |
Keskustapuolueen kansanedustajat
| ||||||
| ||||||
| ||||||
| ||||||
Meeri Kalavainen (1970) | Jouko Tyyri (1971) | Pentti Holappa (1972) | Marjatta Väänänen (1972) | Kalevi Kivistö (1975) | Kaarina Suonio (1982) | Arvo Salo (1983) | Gustav Björkstrand (1983) | Anna-Liisa Kasurinen (1987) | Tytti Isohookana-Asunmaa (1991) | Claes Andersson (1995) | Suvi-Anne Siimes (1998) | Suvi Lindén (1999) | Kaarina Dromberg (2002) | Tanja Karpela (2003) | Stefan Wallin (2007) | Paavo Arhinmäki (2011) | Pia Viitanen (2014) | Sanni Grahn-Laasonen (2015) | Sampo Terho (2017) | Annika Saarikko (2019, 2020) | Hanna Kosonen (2019) | Antti Kurvinen (2021) | Petri Honkonen (2022) | Sari Multala (2023)
| ||||||||||||||
