Morkku

Morkun talo oikealla.

Morkku oli Tampereella Tammelan kaupunginosassa sijainnut vanha rautatieläisten seuratalo.

Historia

Rautatiehallituksen pääarkkitehdin Bruno Granholmin suunnittelema Morkku rakennettiin talkootyönä vuonna 1907. Tyyliltään kansallisromantiikkaa edustanut talo kustannettiin rautatieläisten keräysvaroin. Rakennuksessa oli alun perin neljä huonetta sekä näyttämö ja juhlasali. Taloa laajennettiin vuosina 1949–1951, jolloin kellarikerrokseen rakennettiin kaksi huonetta sekä kerhotila. Taloa myös laajennettiin seitsemän metrin lisäosalla, jonne sijoitettiin uusi näyttämö. 1960-luvun alussa rakennukseen tehtiin julkisivuremontti, joka tuhosi samalla sen alkuperäisen kansallisromanttisen ulkoasun. Viimeinen suuri korjaustyö suoritettiin vuonna 1966, jolloin talon lämmitysuunit purettiin ja rakennukseen asennettiin öljylämmitys.[1]

Morkku toimi rautatieläisten juhlatilana, jota vuokrattiin erilaisia tilaisuuksia, kuten häitä ja syntymäpäiviä varten. Morkussa järjestettiin myös konsertteja ja tansseja. Siellä toimivat lisäksi rautatieläisten kirjastoyhdistys, urheiluseura, soittokunta sekä mies- ja sekakuoro. Vuosina 1922–1926 rakennuksessa oli myös päiväkoti. Rautatieläisten jälkeen Morkku on ollut kulttuuritilana. Se on toiminut muun muassa bänditiloina sekä teatterikäytössä. 1990–2000-luvuilla Morkku oli Ahaa Teatterin näyttämönä,[1] kunnes rakennus jäi tyhjilleen vuonna 2009. Talon omisti sen jälkeen valtiovarainministeriön alainen liikelaitos Senaatti-kiinteistöt.[2]

Talonvaltaus

Neljä vuotta tyhjillään ollut rakennus vallattiin 13. joulukuuta 2013. Squat Morkuksi nimetyissä tiloissa järjestettiin erilaista kulttuuritoimintaa, muun muassa taidenäyttely, lukupiirejä ja tansseja,[3] kunnes poliisi hääti valtaajat neljän päivän kuluttua.[4] Rakennus vallattiin kuitenkin uudelleen heti seuraavana päivänä[5] ja tyhjennettiin jälleen 20. joulukuuta.[6]

Seuraavan kerran talonvaltaajat ottivat Morkun haltuunsa 17. tammikuuta 2014. Talosta katkaistiin sähköt ja lämmitys kolme päivää myöhemmin,[7] minkä jälkeen poliisi tyhjensi Morkun 21. tammikuuta. Tampereen kaupunki suunnitteli rakennuksen purkamisen sallivaa kaavaa, mutta valtaajat haluaisivat sen yhdistys- ja harrastekäyttöön.[8]

Morkku päätettiin lopulta purkaa ja vanha tavara-asema siirtää sen paikalle. Rakennussuojeluun liittyneiden valitusten jälkeen Morkku päästiin purkamaan toukokuussa 2020. Tavara-asema siirrettiin sen paikalle heinäkuussa.[9]

Lähteet

  1. a b Tampereen tavara-asema ja muut VR:n rakennukset Itsenäisyydenkadun pohjoispuolella – Rakennushistoriaselvitys Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen, 17.12.2003. Viitattu 21.1.2014.
  2. Morkun valtaajat odottavat poliisia rauhallisina 16.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
  3. Valtaajat aikovat järjestää Morkussa urheilupäivän ja lauantaitanssit 18.12.2013. Aamulehti. Arkistoitu 31.12.2013. Viitattu 21.1.2014.
  4. Poliisi tyhjentää vallattua taloa Tampereella 17.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
  5. Neljä valtasi Morkun takaisin – Kiinteistön omistaja aikoo turvautua koviin otteisiin 18.12.2013. Aamulehti. Arkistoitu 21.12.2013. Viitattu 21.1.2014.
  6. Tampereen Morkku on taas tyhjätty valtaajista - viisi vietiin Sorille 20.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
  7. Talonvaltaajilta katkaistiin vesi ja lämmönjakelu Tampereella 20.1.2014. Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
  8. Vallattu Morkku tyhjennettiin Tampereella – poliisi irrotti kahliutuneet valtaajat 21.1.2014. Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2014.
  9. Tunturi, Saara: Historiallinen Tampereen tavara-aseman siirto on nyt tehty, poikkeuksellinen suurhanke sujui suunnitellusti – näin siirto onnistui, katso video uudelta paikalta Aamulehti.fi. 25.7.2020. Sanoma Media Kustannus Oy. Arkistoitu 25.7.2020. Viitattu 25.7.2020.

Aiheesta muualla

  • Squat Morkun kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)