Skitsotyyppinen häiriö

Skitsotyyppinen häiriö tai skitsotyyppinen persoonallisuus (skitsotypaalinen häiriö^[1]; psykoosipiirteinen persoonallisuus, ICD-10-luokituksessa F21^[2]) on psykiatrian alaan kuuluva diagnoosi, joka tarkoittaa persoonallisuushäiriön ja skitsofreenisen psykoosin välimuotoa. Skitsotyyppinen persoonallisuus kuuluu osana ns. skitsofrenian kirjoon ja luokitellaan nykyisin psykoosiryhmään. Sosiaalinen eristäytyminen, outo käytös ja ajattelu sekä epätavanomaiset uskomukset ovat tyypillisiä, samoin kuin kylmä, asiaton tai outo käyttäytyminen (esimerkiksi vainoharhat). Myös pakkomielteet ja ajatusten sekä havaintojen häiriöt ovat tyypillisiä. Psykoottisia oireita sen sijaan esiintyy korkeintaan väliaikaisesti ja ohimenevästi.^[3]

Oireet

Henkilöllä esiintyy diagnoosin edellyttämä määrä seuraavia oireita. Diagnoosin edellytykset voivat vaihdella sen mukaan, käytetäänkö ICD-10-tautiluokitusta vai DSM-IV:tä:

• käyttäytyminen kylmästi ja asiattomasti
• kyvyttömyys nauttia
• outo käytös
• taipumus sosiaaliseen vetäytymiseen
• vainoharhaiset ajatukset, jotka eivät ole kuitenkaan varsinaisia harhaluuloja
• kokee toisten ihmisten ilmeiden ja eleiden viittaavan häneen (suhteuttamisharha)
• depersonalisaatio eli itsensä kokeminen vieraaksi
• derealisaatio ulkomaailman vieraaksi kokeminen
• pakkomielteet
• ajatus- ja havaintohäiriöt
• satunnaisia, ohimeneviä psykoottisia jaksoja, joihin liittyy selviä aistiharhoja
• kuulo- ja näköharhoja (esiintyvät yleensä ilman ulkoisia yllykkeitä)

Diagnoosin erottaa varsinaisesta skitsofreniasta ensisijaisesti se, että sen diagnosointiin tarvitaan enintään kuukauden sairastumisjakso, kun taas skitsofreniaan vähintään kuuden kuukauden. Noin kaksi kolmasosaa tapauksista kehittyy skitsofreniaksi.^[4]

Lähteet