Ted Haggard

Ted Arthur Haggard (s. 27. kesäkuuta 1956) on yhdysvaltalainen evankelinen saarnaaja, joka tunnetaan myös nimellä Pastor Ted. Hän on Association of Life-Giving Churches -järjestön perustaja, New Life -kirkon perustaja ja sen entinen pastori.

3. marraskuuta 2006 hän erosi National Association of Evangelicals -järjestön johdosta ja pastorintehtävästään Mike Jonesin kerrottua Haggardin ostaneen häneltä seksipalveluita ja käyttäneen metamfetamiinia. Alkuun Haggard kielsi tuntevansa Jonesia, mutta myöhemmin kertoi ostaneensa tältä hierontaa ja lopulta New Life -kirkon seurakunnalle osoittamassaan kirjeessä kertoi syyllistyneensä "seksuaaliseen moraalittomuuteen".lähde?

Kirkon kanssa tekemänsä sopimuksen pohjalta Haggardin tuli lähteä Coloradon osavaltiosta, eikä esiintyä julkisuudessa. Tammikuussa 2009 Haggard tuli vaimoineen julkisuuteen The Oprah Winfrey Show'ssa, jossa hän kertoi vaihtaneensa perheineen asuinpaikkaa useasti muun muassa Arizonassa, hakeneensa turhaan useita työpaikkoja ja eläneensä satunnaisia töitä tekemällä. Hän myös pyysi Mike Jonesilta julkisesti anteeksi. Haggard kuvaili itseään "ensiluokan luuseriksi" ja kertoi harkinneensa itsemurhaa, mutta selvinneensä tilanteesta läpi Jeesuksen ja terapian avulla.[1] HBO julkaisi samaan aikaan Haggardin skandaalin jälkivaiheista kertovan dokumenttielokuvan, joka seurasi perheen elämää 18 kuukauden ajan.[2]

Teoksia

  • The Life-Giving Church (2001) ISBN 0-8307-2659-4
  • Dog Training, Fly Fishing, and Sharing Christ in the 21st Century (2002) ISBN 0-7852-6514-7
  • Primary Purpose (1995) ISBN 0-88419-381-0
  • Loving Your City into the Kingdom (1997) ISBN 0-8307-1895-8—(yhdessä Jack W. Hayfordin kanssa)
  • Taking It to the Streets (2005) ISBN 0-8307-3729-4
  • Confident Parents, Exceptional Teens (1999) ISBN 0-310-23339-9—(yhdessä John Bolin kanssa)
  • Simple Prayers for a Powerful Life (2002) ISBN 0-8307-3055-9
  • Foolish No More! (2005) ISBN 1-4000-7028-7
  • Letters From Home (2003) ISBN 0-8307-3058-3
  • The Jerusalem Diet (2005) ISBN 1-4000-7220-4
  • Your Primary Purpose (2006) ISBN 1-59185-623-X
  • From This Day Forward: Making Your Vows Last a Lifetime (2006) ISBN 1-4000-7255-7—(yhdessä Gayle Haggardin kanssa)

Lähteet

  1. Ted Haggard talks The Oprah Winfrey Show. 15.1.2009. Harpo Productions, Inc. Viitattu 29.4.2009. (englanniksi)
  2. Aleksandra Pelosi: The trials of Ted Haggard 2009. HBO. Viitattu 29.4.2009. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Korea
Muut
  • IdRef
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.