Vladimir Kiseljov

Mitalit
Maa:  Neuvostoliitto
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Moskova 1980 kuulantyöntö
Sisäratojen EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Wien 1979 kuulantyöntö

Vladimir Viktorovitš Kiseljov (ven. Владимир Викторович Киселёв; 1. tammikuuta 1957 Myski, Kemerovon piirikunta – 7. tammikuuta 2021 Krementšuk, Pultavan alue[1]) oli neuvostoliittolainen kuulantyöntäjä ja olympiavoittaja Moskovassa 1980.

Perinteistä pakitustyyliä käyttänyt Kiseljov voitti nuorten EM-kultaa 1975, mutta rikkoi 20 metrin rajan vasta 1978.[2]

Olympialaisten karsintakilpailussa Kiseljov työnsi parhaan tuloksen 20,72.[3] Loppukilpailussa hänen ensimmäinen työntönsä kantoi 21,10, millä hän johti kilpaa loppuun asti. Viimeisellään hän työnsi parhaan tuloksensa 21,35.[3] Ennakkosuosikki kilpailussa oli Itä-Saksan Udo Beyer, joka jäi kolmanneksi. Olympialaisten aikaan Kiseljov oli 188 cm pitkä ja painoi 120 kg.[4]

Kaksi vuotta myöhemmin EM-Ateenassa Kiseljov jäi seitsemänneksi.[5] Ne jäivät Kiseljovin viimeisiksi arvokisoiksi, sillä dopingin käyttö aiheutti hänelle vakavia ongelmia. Vuonna 1991 hän tunnusti, että oli ollut vuonna 1985 lähellä kuolemaa ja joutunut viidesti teho-osastolle.[6]

Lähteet

  1. Умер знаменитый украинский толкатель ядра (venäjäksi)
  2. Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  3. a b Hannus, Matti – Shearman, Mark: Moskova olympiakirja. , 1980. ISBN 951-9465-09-X.
  4. Siukonen, Markku – Nygren, Helge: Suuri Olympiateos 3. Kustannus-Notariaatti Oy, 1980. ISBN 951-99922-5-1.
  5. Siukonen, Markku – Ahola, Matti: Suuri EM-kirja. Gummerus, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  6. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
Miesten kuulantyönnön olympiavoittajat

1896: Robert Garrett | 1900: Richard Sheldon | 1904: Ralph Rose | 1908: Ralph Rose | 1912: Patrick McDonald (tavallinen) – Ralph Rose (molemmat kädet) | 1920: Ville Pörhölä | 1924: Clarence Houser | 1928: John Kuck | 1932: Leo Sexton | 1936: Hans Woellke | 1948: Wilbur Thompson | 1952: Parry O’Brien | 1956: Parry O’Brien | 1960: Bill Nieder | 1964: Dallas Long | 1968: Randy Matson | 1972: Władysław Komar | 1976: Udo Beyer | 1980: Vladimir Kiseljov | 1984: Alessandro Andrei | 1988: Ulf Timmermann | 1992: Michael Stulce | 1996: Randy Barnes | 2000: Arsi Harju | 2004: Adam Nelson | 2008: Tomasz Majewski | 2012: Tomasz Majewski | 2016: Ryan Crouser | 2020: Ryan Crouser

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Henkilöt
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒