Vuorenmäen koulu

Tämä artikkeli käsittelee peruskoulua Kirkkonummella. Myös Orimattilassa toimii samanniminen koulu.

Vuorenmäen koulu on Veikkolassa, joka kuuluu Kirkkonummen kuntaan. Koulu perustettiin vuonna 2011.[1]

Ulkoilualue

Vuorenmäen ulkoilualueeseen kuuluu Veikkolan ensimmäinen tekonurmi jalkapallokenttä. Koulu on rakennettu vanhan urheilukentän tilalle, kun viereen tehtiin uusi urheilukenttä. Koulun vieressä on myös pururata, jossa on hyvä käydä lenkkeilemässä, tai koulun liikuntatunneilla. Maasto on hyvä suunnistamiseen ja talvella siellä on hiihtoladut.

Koulu

Lukuvuonna 2012-2013 Vuorenmäen koulussa oli n. 375 oppilasta, 17 perusopetusryhmää ja yksi pienluokka. Vuorenmäen koulu oli lukuvuonna 2012-2013 mukana CICERO -learning verkoston, Helsingin yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston Finnable 2020 -hankkeessa. Lukuvuosina 2013-2014 ja 2014-2015 koulu osallistui Euroopan Robottiviikkoon sekä Aalto-yliopiston ja Pienyrityskeskuksen järjestämään Hyvinvointia arjen hallinnassa -projektiin. Vuonna 2015 koulu osallistui Opetushallituksen kehittämiskouluverkostoon.[1]

Aiheesta muualla

  • Koulun kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 13.9.2015.

Lähteet

  1. a b Vuorenmäen koulu Kirkkonummi - Kyrkslätt. Arkistoitu 2.10.2015. Viitattu 13.9.2015.