Bandyliigakausi 2014–2015

Bandyliiga 2014–2015
Joukkueiden määrä 9
Mestari Kampparit
Toinen sija HIFK
Kolmas sija Veiterä
Paras maalintekijä Sami Laakkonen, Akilles (37)

 ← 2014

2016 → 

Infobox OK

Jääpallon Suomen mestaruus kaudella 2014-2015 ratkaistiin yhdeksän joukkueen runkosarjan jälkeen kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleillä. Tornion Palloveikot luopui sarjapaikastaan, ja keskitti voimansa yhteistyöhön Ruotsin Allsvenskanissa pelanneeseen Haparanda-Tornio Bandyn kanssa. Suomen bandyliigan mestaruuden voitti Mikkelin Kampparit hieman yllättäen, sillä ennen kauden alkua mestariksi povattiin muun muassa Veiterää, Botniaa ja Akillesta. Runkosarjassa vasta seitsemänneksi sijoittunut Kampparit otti SM-kultaa voittamalla Helsingissä runkosarjassa viidenneksi sijoittuneen HIFK:n maalein 6-3. Mestaruus oli seuran toinen mestaruus. Kampparit voitti Helsingissä Brahenkentällä pelatussa loppuottelussa HIFKn maalein 6-3. Pronssia sai Lappeenrannan Veiterä. Edellisen kerran lappeenrantalaiset olivat mitaleilla kaudella 1994-1995.[1]


Akilles
Botnia
HIFK
JPS
Kampparit
OLS
Kauden 2013-2014 bandyliigaseurat kartalla.
Joukkue Kotikaupunki Kotikenttä Perustettu Päävalmentaja
Akilles Porvoo Pallokenttä 1902 Suomi Antti Parviainen
Botnia-69 Helsinki Oulunkylän tekojäärata 1969 Suomi Esa Määttä
HIFK Helsinki Brahenkenttä 1897 Suomi Juha Laitinen / Jari Hyttinen / Tomi Niemikorpi
JPS Jyväskylä Nisulan monttu 1962 Suomi Esko Tammilehto / Sami Kalaja / Ari Koponen
Kampparit Mikkeli Hänninhauta 1972 Suomi Antero Levänen
Narukerä Pori Porin tekojäärata 1965 Suomi Heikki Hyvönen
OLS Oulu Pakkalan kenttä 1880 Suomi Jouko Kämäräinen
WP-35 Varkaus Kämäri 1935 Suomi Jouni Nissinen / Ilkka Hoffrén / Jari Tolvanen
Veiterä Lappeenranta Kisapuiston tekojäärata 1950 Suomi Toni Saukkonen

Runkosarja

Joukkue O V T H TM PM ME P
Veiterä 18 14 3 1 90 63 +27 31
Botnia 18 12 3 3 87 40 +47 27
Akilles 18 10 4 4 109 63 +46 24
JPS 18 10 3 5 77 63 +14 23
HIFK 18 9 3 6 82 58 +24 21
OLS 18 7 2 9 65 76 -11 16
Kampparit 18 6 3 9 63 64 -1 15
Narukerä 18 2 1 15 55 113 -58 5
WP-35 18 0 0 18 38 126 -88 0

Puolivälierät

Veiterä – Narukerä 2-0
18.2.2015 Veiterä Narukerä 10-0
20.2.2015 Narukerä Veiterä 5-6
Veiterä välieriin voitoin 2-0
JPS – HIFK 1-2
18.2.2015 JPS HIFK 9-1
20.2.2015 HIFK JPS 3-2
22.2.2015 JPS HIFK 1-4
HIFK välieriin voitoin 2-1

Botnia – OLS 2-0
18.2.2015 Botnia OLS 7-2
28.2.2015 OLS Botnia 1-4
Botnia välieriin voitoin 2-0
Akilles – Kampparit 1-2
18.2.2015 Akilles Kampparit 8-4
20.2.2015 Kampparit Akilles 6-5
22.2.2015 Akilles Kampparit 2-4
Kampparit välieriin voitoin 2-1

Välierät

Veiterä – HIFK 1-3
25.2.2015 Veiterä HIFK 3-2 ja.
28.2.2015 HIFK Veiterä 6-5 ja.
4.3.2015 Veiterä HIFK 3-3 rl. 2-3
5.3.2015 HIFK Veiterä 4-2
HIFK loppuotteluun voitoin 1-3

Botnia – Kampparit 0-3
25.2.2015 Botnia Kampparit 0-3
28.3.2015 Kampparit Botnia 5-4 ja.
4.3.2015 Botnia Kampparit 4-4 rl. 1-3
Kampparit loppuotteluun voitoin 0-3

Pronssiottelu

Veiterä – Botnia
13.3.2015 Veiterä Botnia 4-3
Lappeenrannan Veiterä voitti pronssia

Loppuottelu

14. maaliskuuta 2015 HIFK 3 - 6 (1 - 3) Mikkelin Kampparit Brahenkenttä
Mutikainen 37', 82'
Jalkanen 50'
Liukkonen 2', 16'
Karhunen 42'
Lempinen 53'
Hauska 70'
Huotelin 76'

Tuomari: Petri Kuusela, Tom Niiranen, Jyrki Rekilä.

Suomen mestarit

Kampparien joukkue 2014-2015: Iikka Lempinen, Eetu Sviili, Erkki Koivuranta, Joni Maaranen, Juho Tikka, Timo Piskonen, Marko Laitinen, Lasse Kyllönen, Alpo Kaartinen, Jari Purovirta, Jani Kokko, Nikke Tuhkanen, Jaakko Manninen, Kimmo Huotelin, Mikko Hyvönen, Juho Liukkonen, Tuomas Liukkonen, Valtteri Hauska, Eetu Karhunen, Kalle Lempinen, Iisakki Kaivola, Joonas Kakriainen Taustajoukot: valmentajat: Antero Levänen, Olli Manninen huoltajat: Aimo Hokkanen, Arto Sviili

Parhaat maalintekijät - runkosarja

Sija Pelaaja Joukkue Maalit
1. Sami Laakkonen Akilles 37
2. Tomi Mustonen Narukerä 27
3. Mikko Rytkönen JPS 23
4. Harri Hiukka HIFK 22
5. Jukka Loukkola Akilles 18
6. Tommi Pikkuhookana OLS 17
Jimi Heinonen Botnia 17
Santeri Laitinen JPS 17
9. Teemu Määttä Botnia 16
Janne Hauska Veiterä 16
Aku Ojanen HIFK 16
Tuomas Määttä Botnia 16

Lähteet

  • SJPL:n tulospalvelu finbandy.torneopal.fi. Viitattu 21.3.2015.

Viitteet

  1. Kampparit otti jääpallomestaruuden savonsanomat.fii. 14.3.2015. Savon Sanomat. Arkistoitu 9.2.2019. Viitattu 8.2.2019.
Cup-kilpailut
1900-luku 1908 1909 1910
1910-luku 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 (1918) 1919 1920
1920-luku 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930
Mestaruussarja
1930-luku 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940
1940-luku 1941 1942 1943 (cup) 1944 (cup) 1945 1946 1947 1948 1949 1950
1950-luku 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960
1960-luku 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969 1969–70
1970-luku 1970–71 1971–72 1972–73 1973–74 1974–75 1975–76 1976–77 1977–78 1978–79 1979–80
1980-luku 1980–81 1981–82 1982–83 1983–84 1984–85 1985–86 1986–87 1987–88 1988–89 1989–90
1990-luku 1990–91
Bandyliiga
1990-luku 1991–92 1992–93 1993–94 1994–95 1995–96 1996–97 1997–98 1998–99 1999–00
2000-luku 2000–01 2001–02 2002–03 2003–04 2004–05 2005–06 2006–07 2007–08 2008–09 2009–10
2010–luku 2010–11 2011–12 2012–13 2013–14 2014–15 2015–16 2016–17 2017–18 2018–19 2019–20
2020–luku 2020–21 2021–22 2022–23 2023–24