Jääpallon SM-sarjakausi 1989–1990

SM-sarja 1989–1990
Joukkueiden määrä 10
Mestari OLS
Toinen sija Botnia
Kolmas sija WP-35
Pudonneet joukkueet JPS
Paras maalintekijä Samuli Niskanen, OLS (31)
Alempi sarjataso I-divisioona

 ← 1989

1991 → 

Infobox OK

Jääpallon SM-sarja kaudella 1989–1990 pelattiin kymmenen joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Runkosarjan neljä parasta selviytyivät play off -otteluihin. Viimeiseksi sijoittunut putosi 1. divisioonaan ja toiseksi viimeinen karsi sarjapaikastaan.

Sarjassa oli Narukerän nousun myötä joukkue Porista, edellisen kerran Porissa oli pelattu pääsarjatason jääpalloa kaudella 1951–1952. Narukerä hankki myös venäläisvahvistuksia, kun neuvostoliittolaiset maailmanmestarit Vladimir Plavunov ja Alexander Pershin pelasivat muutaman ottelun Narukerän riveissä. [1]

Välierissä Botnia voitti HIFK:n ja OLS voitti WP-35:n. Botnian ja OLS:n välinen loppuottelu pelattiin Helsingissä Kallion kentällä. Loppuottelussa OLS oli parempi ja voitti mestaruuden 4–0 voitolla. Pronssia sai välierissä pudonnut paremman runkosarjasijoituksen omaava joukkue. WP-35 palasi pronssin myötä mitaleille 13 vuoden tauon jälkeen.

Mestaruussarja

Sarjataulukko

Joukkue O V T H Maalit P
Botnia-69 18 12 3 5 94–49 27
Oulun Luistinseura 18 13 0 5 122–42 26
Warkauden Pallo -35 18 11 3 4 63–43 25
Helsingin IFK 18 10 2 6 89–68 22
Oulun Palloseura 18 6 5 7 64–78 17
Porvoon Akilles 18 8 0 10 73–71 16
Lappeenrannan Veiterä 18 7 2 9 74–94 16
Veitsiluodon Vastus 18 6 3 9 71–88 15
Porin Narukerä 18 5 4 9 46–88 14
Jyväskylän Seudun Palloseura 18 1 0 17 41–116 2

JPS putosi sarjasta suoraan. Narukerä karsintaan.

Karsintasarja

Sija Joukkue
1. Porin Narukerä
2. Mikkelin Kampparit
3. PaSa Bandy, Imatra
4. Tornion Palloveikot

Narukerä säilyi ja Kampparit nousi SM-sarjaan.

Runkosarjan parhaat pisteentekijät

Sija Pelaaja Joukkue Maalit Syötöt Pisteet
1. Jouni Vesterinen OLS 28 28 56
2. Samuli Niskanen OLS 31 13 44
3. Sami Lehto HIFK 15 20 35
4. Markku Niemitalo OLS 18 14 32
5. Heikki Raitavuo HIFK 23 6 29
6. Marko Kilpeläinen OPS 16 13 29

Välierät

Välierät pelattiin kaksiosaisina, paremmuuden ratkaisi kahden ottelun yhteismaalit. Ottelut aloitettiin runkosarjassa huonommin sijoittuneen kotikentällä.

Joukkue 1 Tulos Joukkue 2 Ottelu 1 Ottelu 2
Warkauden Pallo -35 6–16 Oulun Luistinseura 3–7 (1–5) 3–9 (2–4)
Helsingin IFK 6–7 Botnia-69 3–2 (0–1) 3–5 (2–1)

Loppuottelu

11.3.1990 Helsinki

Joukkue 1 Tulos Joukkue 2
Botnia-69 0–4 (0–3) Oulun Luistinseura

Lopulliset sijoitukset

Sija Joukkue
1. Oulun Luistinseura
2. Botnia-69
3. Warkauden Pallo -35
4. Helsingin IFK

Suomen mestarit

OLS: Jukka Palinsaari, Esa Kurttila; Kalevi Immonen, Heikki Kontturi, Sakari Puotiniemi, Jouko Kämäräinen, Marko Ruokangas, Ilkka Alatalo; Jarmo Anttila, Markku Niemitalo, Miikka Koivisto, Pekka Mäntynenä; Samuli Niskanen, Tuukka Tieksola, Jouni Vesterinen, Jukka Rinne, Kari Koivikko, Marko Paksuniemi. Valmentaja Juha Niemikorpi.

Lähteet

  • Siukonen–Ahola: Urheilu Jätti 1991, Spatakus Oy (ISBN 951-96269-0-5)
  • Anttinen: Vuosisata jääpalloa, Multiprint Oulu 2011

Viitteet

  1. Jääpalloa Porissa 1920-luvulta lähtien, Porin Narukerä. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 10.1.2013.


Cup-kilpailut
1900-luku 1908 1909 1910
1910-luku 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 (1918) 1919 1920
1920-luku 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930
Mestaruussarja
1930-luku 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940
1940-luku 1941 1942 1943 (cup) 1944 (cup) 1945 1946 1947 1948 1949 1950
1950-luku 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960
1960-luku 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969 1969–70
1970-luku 1970–71 1971–72 1972–73 1973–74 1974–75 1975–76 1976–77 1977–78 1978–79 1979–80
1980-luku 1980–81 1981–82 1982–83 1983–84 1984–85 1985–86 1986–87 1987–88 1988–89 1989–90
1990-luku 1990–91
Bandyliiga
1990-luku 1991–92 1992–93 1993–94 1994–95 1995–96 1996–97 1997–98 1998–99 1999–00
2000-luku 2000–01 2001–02 2002–03 2003–04 2004–05 2005–06 2006–07 2007–08 2008–09 2009–10
2010–luku 2010–11 2011–12 2012–13 2013–14 2014–15 2015–16 2016–17 2017–18 2018–19 2019–20
2020–luku 2020–21 2021–22 2022–23 2023–24