Mäenala

Mäenala on kylä ja kulmakunta Salossa. Se sijaitsee aivan vanhan Salon pohjoisosassa lähellä entistä Kuusjoen kunnanrajaa.

Mäenalalla ei ole selkeää kyläkeskusta vaan kylän alue on maaseudun haja-asutusta. Kylän peltomaisemaa rikkoo harvat metsäiset mäet. Kylän läpi virtaavat Mäenalanoja, Kennioja ja Mustaoja, jotka laskevat Narrinojaan.[1] Mäenalan kulmakuntaan kuuluu myös Hankalan kylä ja Uskelan Isokylän takamaat.

Mäenalan alkuperäinen kyläkeskus on sijainnut Veitakkalan vieressä Asolanojan laaksossa useampi kilometri nykyisestä kylän sijainnista etelään. Mäenalan kylätontti liitettiin isojaon yhteydessä Hankalan kylään 1780-luvulla ja Hankala puolestaan liitettiin valtaosin Veitakkalaan 1860-luvulla. Mäenalan vanhat takamaat asutettiin 1800-luvun aikana, jolloin kylä käytännössä siirtyi sinne. Mäenalassa on toiminut kansakoulu 1923–1988.[2]

Lähteet

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 7.3.2020.
  2. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Salon kulttuuriympäristö ja arvot, s. 32, 90. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
Salon kaupunginosat, kylät ja taajamat
Salon kaupunginosat

Aarnionperä • Alhaisi • Anisi • Anjala • Armfelt • Enola • Hermanni • Horn • Isokylä • Kaukvuori • Kauniainen • KärkkäLukkarinmäki • Meriniitty • Metsäjaanu • Moisio • Mököinen • Ollikkala • PahkavuoriPajulaPalometsäPaukkulaRappula • Rauvola • SirkkulaTupuriViitanlaaksoViitannummiVuohensaariYlhäisi

Angelniemen kylät

Ahtmaa (Kaksunge) • AngelaAsilaEsselpääAngelniemen IsokyläKanamäki • Karviainen • KokkilaAngelniemen LehtiniittyAngelniemen MarttilaMeri-SeppäläMyllyperäPaatelmaa (Båtsholm) • PeksalaPäärnäspääPöylä (Böylä) • Sapalahti (Kallmusnäs) • TammenpääToppjokiAngelniemen Torkkila • Tuiskula • Valttila

Halikon kylät

Halikon AhtialaAli-HääväläAmmakko • Antola • Hajala • Hevonpää • Hirvikallio • HulvelaHyyperä • Halikon Häntälä • IkeläImmala • Jaakola • Joensuu • Juva • KalkkilaKaninkola • Kannisto • Kankare • Karvala • Kavantola • Ketola • KierlaKihinenKinnarpyöliHalikon KirjolaKonkolaKorvenpääKultolaVaskion KuttilaKuumala • Kytö • KärävuoriVartsalan LaiterlaLaitolaLatalaLempiläVaskion LempiläLokkilaHalikon MeisalaMelkolaMetsäkonkolaHalikon Montola • Mustamäki • MustisiMäryMätikköNaapala • Nikkilä • NoukkilaNurkkilanpyöli • Nummi • Paavola • PailinnaPaimoinen • Pajula • Halikon Pappila • Perälä • PihkavuoriPiintiläPitkäoja • Puotila • PutolaRiikolaRikalaVaskion Ruotsala • Ruska • Ruuhikoski • Saarimäki • Saha • Sauvonkylä • Seppälä • SuppalaTalolaTavola • Toijala • ToivilaTunilaTurilaVartsalaViikerläVialaHalikon VillikkalaViurilaVoitilanpyöliVuorentakaVässiläYli-HääväläYtteläYöntilä

Kiikalan kylät

Hitola • HirveläJohannislund • Kesälä • Kiikalan kylä • KomisuoKruusila • Kärkelä • LasikyläKiikalan Pappila • Peltola • Pirilä • RasvalaRekijokiReväKiikalan SaariSatakoski • Silva • Säräjärvi • Vanhakylä • Yltäkylä

Kiskon kylät

Aijala • Antskog • Bergvik • Haapaniemi • Hongisto • Honkapyöli • Jyly • Kiskon Kajala • Kaukuri • Kavasto • Kiskon kirkonkylä • Kiskon Kurkela • Lappinen • Leilä • Liponböle • Liuhto • Kiskon Marttila • Metsola • Orijärvi • Sammalo • Sillanpää • Sorttila • Svartelanböle • Tieksmäki • Toija • Viiari • Kiskon Vilikkala • Ylötkylä

Kuusjoen kylät

Hämäläinen • Impola • Kanunki • Kurkela • Kuusjoen Kuttila • Kuusjoenperä • Pappilankylä • Raatala • Tiskarla

Muurlan kylät

Hakola • Harjula • Ilola • Järvi • KaivonpyöliKaukelmaaMuurlan KaukolaKistolaMuurlan KoskiMuurlan kyläPullola • Pyöli • Ranta • Muurlan RuotsalaSuoloppiVähä-Pullola • Äijälä

Perniön kylät

AaljokiAimontappo • Aitolahti • Alaspää • Alimälkilä • Perniön Anjala • Perniön Arpalahti • Asteljoki • EikkulaErvastoErveläFoulaGermundsvidja • Haarla • Haaroinen • Heikkilä • Hinkkala • Hirvilahti • Huhti • Perniön Hämeenkylä • IsokuustoIso-Pakapyöli • Järvenkylä • Kakola • KaukonpyöliKestrikkiKieronperäKirakkaKirjakkala • Kivelä • Knaapila • Koivisto • Kokkila • KollarlaKontolaKorttila • Perniön Koski • Kovamäki • Krootila • KuhminenKumionpää • Kuusto • Kyynämäki • Kyynärä • Perniön Laiterla • Lanviikki • Lappi • LapparlaLassinpyöli • Latokartano • Laukka • Perniön LehtiniittuLeipyöliLemunkartanoLiiriLintiläLupaja • Makarla • Merihuhti • Metsäkylä • MetsänojaMussaariMutainenMäkisauruMälkiläNokoinenNurkkilaOsalaPaarskylä • Perniön Pappila • Penttilä • Pettälä • Pohjankartano • PohjankyläPreittiProvaniPuontilaPuopyöli • Pyhäjoki • PäärinenPerniön SaariSkoilaSormijärvi • Soukka • StrömmaSuksenpyöli • Suomenkylä • SuomenniittySydänsauruTalonpojanteijo • Teijo • TilkkalaPerniön TorkkilaTuohittuVerkangasVihiniemiViipurinkartanoVähä-PakapyöliVähäkuustoVähälappiVähäpyöliVäärlä • Yliskylä • YlönkyläÖyrilä

Perttelin kylät

Haali • Hähkänä • Inkere • Isohiisi • Kaivola • Perttelin Kajala • Perttelin Kaukola • Nokkahiisi • Patala • Pitkäkoski • PöytiöRomsila • Tattula • Toramäki • Valkjärvi • Vihmalo • Vinttilä • Vähähiisi

Suomusjärven kylät

Suomusjärven Ahtiala • Suomusjärven Arpalahti • Hintsala • Suomusjärven Häntälä • Härmälänböle • Kettula • Kitula • Koorla • Lahnajärvi • LaidikeLaperlaLemula • Leppäkorpi • RautsuoSalittu • Salmi • Suomusjärven kylä • Taipale • Vareksenböle

Särkisalon kylät

Aisböle • Bastböle • Falkki (Falkberg) • Finnari (Finnarv) • FörbyKraila (Gråböle) • HakkalaHeikberg • Hästö • Kaukassalo (Kolsjö) • Kiviniemi (Stensnäs) • Kota • Särkisalon Montola (Mondola) • Muuri (Murom) • Niksaari (Niksor) • Norrby • Pensalo (Pensala) • Pettu • Seppälänmäki (Smedsby) • Siksalo (Siksala) • SuutarkyläSärkisalon kirkonkylä (Finby kyrkoby) • Söderby • Taamarla (Domarby) • TessvärrVerkkoranta (Verkstrand)

Uskelan kylät

Aninen • Uskelan Anjala • Breidilä • Hakastaro • Hankala • Haukkala • Uskelan Hämeenkylä • HämmäinenUskelan IsokyläKarjaskyläKaukvuoriKavilaUskelan Kirjola • Kokkola • Kurjenpahna • Kärkkä • Loppi • Metsäjaanu • Moisio • Mäenala • MököinenNärveläPahkavuori • Uskelan Pappila • Pappinen • Pettilä • Pukkilan kartano • Rauvola • Salon kyläTottolaUlliVeitakkala • Villilä

Taajamat

Hähkänä • Inkere • Kaivola • Kiikalan kirkonkylä • Kitula • Kuusjoen kirkonkyläMuurlan kirkonkyläMärynummiPerniön asemanseutuPerniön kirkonkyläSalon keskustaajama • Teijo • ToijaVartsalaVaskio