Viitannummi

Viitannummi Vuohensaareen johtavalta tieltä kuvattuna

Viitannummi on Salon uusin kaupunginosa Viurilanlahden rannalla Salosta Teijolle johtavan tien vieressä[1]. Alueen erikoisuutena on kaksivesijärjestelmä, jossa esimerkiksi WC:n huuhteluun käytetään vettä, joka ei täytä juomavaatimuksia. Alue on liitetty kaukolämpöverkkoon.

Historia

Alue on ollut aikaisemmin maaseutua, suurimmaksi osaksi metsää. Alueella sijaitsee muinaishauta Viitankruunu, jossa on kolme hautaa. Viitannummi on saanut tästä nimensä.

Lähteet

  1. Salon kaupungin kartta, johon on merkitty kaupunginosien rajat ja numerot; lisäksi erillinen luettelo kaupunginosien nimistä.
Salon kaupunginosat, kylät ja taajamat
Salon kaupunginosat

Aarnionperä • Alhaisi • Anisi • Anjala • Armfelt • Enola • Hermanni • Horn • Isokylä • Kaukvuori • Kauniainen • KärkkäLukkarinmäki • Meriniitty • Metsäjaanu • Moisio • Mököinen • Ollikkala • Pahkavuori • Pajula • Palometsä • Paukkula • Rappula • Rauvola • SirkkulaTupuriViitanlaakso • Viitannummi • VuohensaariYlhäisi

Angelniemen kylät

Ahtmaa (Kaksunge) • AngelaAsilaEsselpääAngelniemen IsokyläKanamäki • Karviainen • KokkilaAngelniemen LehtiniittyAngelniemen MarttilaMeri-SeppäläMyllyperäPaatelmaa (Båtsholm) • PeksalaPäärnäspääPöylä (Böylä) • Sapalahti (Kallmusnäs) • TammenpääToppjokiAngelniemen Torkkila • Tuiskula • Valttila

Halikon kylät

Halikon AhtialaAli-HääväläAmmakko • Antola • Hajala • Hevonpää • Hirvikallio • HulvelaHyyperä • Halikon Häntälä • IkeläImmala • Jaakola • Joensuu • Juva • KalkkilaKaninkola • Kannisto • Kankare • Karvala • Kavantola • Ketola • KierlaKihinenKinnarpyöliHalikon KirjolaKonkolaKorvenpääKultolaVaskion KuttilaKuumala • Kytö • KärävuoriVartsalan LaiterlaLaitolaLatalaLempiläVaskion LempiläLokkilaHalikon MeisalaMelkolaMetsäkonkolaHalikon Montola • Mustamäki • MustisiMäryMätikköNaapala • Nikkilä • NoukkilaNurkkilanpyöli • Nummi • Paavola • PailinnaPaimoinen • Pajula • Halikon Pappila • Perälä • PihkavuoriPiintiläPitkäoja • Puotila • PutolaRiikolaRikalaVaskion Ruotsala • Ruska • Ruuhikoski • Saarimäki • Saha • Sauvonkylä • Seppälä • SuppalaTalolaTavola • Toijala • ToivilaTunilaTurilaVartsalaViikerläVialaHalikon VillikkalaViurilaVoitilanpyöliVuorentakaVässiläYli-HääväläYtteläYöntilä

Kiikalan kylät

Hitola • HirveläJohannislund • Kesälä • Kiikalan kylä • KomisuoKruusila • Kärkelä • LasikyläKiikalan Pappila • Peltola • Pirilä • RasvalaRekijokiReväKiikalan SaariSatakoski • Silva • Säräjärvi • Vanhakylä • Yltäkylä

Kiskon kylät

Aijala • Antskog • Bergvik • Haapaniemi • Hongisto • Honkapyöli • Jyly • Kiskon Kajala • Kaukuri • Kavasto • Kiskon kirkonkylä • Kiskon Kurkela • Lappinen • Leilä • Liponböle • Liuhto • Kiskon Marttila • Metsola • Orijärvi • Sammalo • Sillanpää • Sorttila • Svartelanböle • Tieksmäki • Toija • Viiari • Kiskon Vilikkala • Ylötkylä

Kuusjoen kylät

Hämäläinen • Impola • Kanunki • Kurkela • Kuusjoen Kuttila • Kuusjoenperä • Pappilankylä • Raatala • Tiskarla

Muurlan kylät

Hakola • Harjula • Ilola • Järvi • KaivonpyöliKaukelmaaMuurlan KaukolaKistolaMuurlan KoskiMuurlan kyläPullola • Pyöli • Ranta • Muurlan RuotsalaSuoloppiVähä-Pullola • Äijälä

Perniön kylät

AaljokiAimontappo • Aitolahti • Alaspää • Alimälkilä • Perniön Anjala • Perniön Arpalahti • Asteljoki • EikkulaErvastoErveläFoulaGermundsvidja • Haarla • Haaroinen • Heikkilä • Hinkkala • Hirvilahti • Huhti • Perniön Hämeenkylä • IsokuustoIso-Pakapyöli • Järvenkylä • Kakola • KaukonpyöliKestrikkiKieronperäKirakkaKirjakkala • Kivelä • Knaapila • Koivisto • Kokkila • KollarlaKontolaKorttila • Perniön Koski • Kovamäki • Krootila • KuhminenKumionpää • Kuusto • Kyynämäki • Kyynärä • Perniön Laiterla • Lanviikki • Lappi • LapparlaLassinpyöli • Latokartano • Laukka • Perniön LehtiniittuLeipyöliLemunkartanoLiiriLintiläLupaja • Makarla • Merihuhti • Metsäkylä • MetsänojaMussaariMutainenMäkisauruMälkiläNokoinenNurkkilaOsalaPaarskylä • Perniön Pappila • Penttilä • Pettälä • Pohjankartano • PohjankyläPreittiProvaniPuontilaPuopyöli • Pyhäjoki • PäärinenPerniön SaariSkoilaSormijärvi • Soukka • StrömmaSuksenpyöli • Suomenkylä • SuomenniittySydänsauruTalonpojanteijo • Teijo • TilkkalaPerniön TorkkilaTuohittuVerkangasVihiniemiViipurinkartanoVähä-PakapyöliVähäkuustoVähälappiVähäpyöliVäärlä • Yliskylä • YlönkyläÖyrilä

Perttelin kylät

Haali • Hähkänä • Inkere • Isohiisi • Kaivola • Perttelin Kajala • Perttelin Kaukola • Nokkahiisi • Patala • Pitkäkoski • PöytiöRomsila • Tattula • Toramäki • Valkjärvi • Vihmalo • Vinttilä • Vähähiisi

Suomusjärven kylät

Suomusjärven Ahtiala • Suomusjärven Arpalahti • Hintsala • Suomusjärven Häntälä • Härmälänböle • Kettula • Kitula • Koorla • Lahnajärvi • LaidikeLaperlaLemula • Leppäkorpi • RautsuoSalittu • Salmi • Suomusjärven kylä • Taipale • Vareksenböle

Särkisalon kylät

Aisböle • Bastböle • Falkki (Falkberg) • Finnari (Finnarv) • FörbyKraila (Gråböle) • HakkalaHeikberg • Hästö • Kaukassalo (Kolsjö) • Kiviniemi (Stensnäs) • Kota • Särkisalon Montola (Mondola) • Muuri (Murom) • Niksaari (Niksor) • Norrby • Pensalo (Pensala) • Pettu • Seppälänmäki (Smedsby) • Siksalo (Siksala) • SuutarkyläSärkisalon kirkonkylä (Finby kyrkoby) • Söderby • Taamarla (Domarby) • TessvärrVerkkoranta (Verkstrand)

Uskelan kylät

Aninen • Uskelan Anjala • Breidilä • Hakastaro • Hankala • Haukkala • Uskelan Hämeenkylä • HämmäinenUskelan IsokyläKarjaskyläKaukvuoriKavilaUskelan Kirjola • Kokkola • Kurjenpahna • Kärkkä • Loppi • Metsäjaanu • Moisio • MäenalaMököinenNärveläPahkavuori • Uskelan Pappila • Pappinen • Pettilä • Pukkilan kartano • Rauvola • Salon kyläTottolaUlliVeitakkala • Villilä

Taajamat

Hähkänä • Inkere • Kaivola • Kiikalan kirkonkylä • Kitula • Kuusjoen kirkonkyläMuurlan kirkonkyläMärynummiPerniön asemanseutuPerniön kirkonkyläSalon keskustaajama • Teijo • ToijaVartsalaVaskio

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.