Angela Merkel

Angela Merkel
Merkel vuonna 2021.
Saksan 8. liittokansleri
22.11.2005−8.12.2021
Presidentti	Horst Köhler Christian Wulff Joachim Gauck Frank-Walter Steinmeier
Varakansleri	Franz Müntefering Frank-Walter Steinmeier Guido Westerwelle Philipp Rösler Sigmar Gabriel Olaf Scholz
Edeltäjä	Gerhard Schröder
Seuraaja	Olaf Scholz
Saksan kristillisdemokraattisen unionin 7. puheenjohtaja
10.4.2000–7.12.2018
Edeltäjä	Wolfgang Schäuble
Seuraaja	Annegret Kramp-Karrenbauer
Saksan kristillisdemokraattisen unionin pääsihteeri
7.11.1998–10.4.2000
Edeltäjä	Peter Hintze
Seuraaja	Ruprecht Polenz
Saksan 3. ympäristöministeri
17.11.1994–26.10.1998
Liittokansleri	Helmut Kohl
Edeltäjä	Klaus Töpfer
Seuraaja	Jürgen Trittin
Saksan 14. naisasia- ja nuorisoministeri
18.1.1991–17.11.1994
Liittokansleri	Helmut Kohl
Edeltäjä	Ursula Lehr
Seuraaja	Claudia Nolte
Kansanedustaja
18.3.1990–
Henkilötiedot
Syntynyt	17. heinäkuuta 1954 (ikä 69) Hampuri, Länsi-Saksa
Ammatti	kemisti (fysikaalinen kemia)
Arvonimi	Dr. rer. nat.
Puoliso	Ulrich Merkel (1977–1982) Joachim Sauer (1998–)
Tiedot
Puolue	Saksan kristillisdemokraattinen unioni
Muut puolueet	Demokratischer Aufbruch (1989–1990)
Tutkinnot	Leipzigin yliopisto
Uskonto	Saksan evankelinen kirkko
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.buero-bundeskanzlerin-ad.de
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Angela Dorothea Merkel (o.s. Kasner; s. 17. heinäkuuta 1954 Hampuri, Länsi-Saksa^[1]) on Saksan entinen liittokansleri (vuosina 2005–2021) ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) entinen puheenjohtaja (vuosina 2000–2018).

Merkel oli Länsi-Saksan Helmut Kohlin "pikkutyttö".^[2] Liittokanslerina Merkel nousi merkittäväksi kansainvälisen politiikan toimijaksi. Jotkut kutsuivat häntä ”Euroopan unionin todelliseksi johtajaksi” ja ”vapaan maailman johtajaksi”.^[3][4]

Merkel luopui puolueen puheenjohtajan tehtävästä joulukuussa 2018^[5], eikä Merkel asettunut ehdolle Saksan liittokansleriksi vuonna 2021^[6]. Merkelin liittokanslerin kauden päättymisen on arvioitu heikentävän Euroopan unionia ja tekevän euron tulevaisuudesta epävarmemman.^[7] Merkelin lähdöllä on arvioitu olevan vaikutuksia Euroopan poliittiseen vakauteen.^[8]

Tausta ja yksityiselämä

Merkel syntyi Länsi-Saksan Hampurissa, jossa hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Itä-Saksaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Länsi-Saksassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.

Merkelin isä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa Itä-Saksassa ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä".^[9] Vuonna 1978 hän voitti venäjän kielen kilpailussa matkan Moskovaan.^[9][10]

Merkel väitteli tohtoriksi kvanttikemiasta tiedeakatemian fysiikan laitokselta 1986. Vuonna 1977 hän meni naimisiin opiskelutoverinsa Ulrich Merkelin kanssa. Liitto kuitenkin päättyi muutaman vuoden kuluttua vuonna 1982 eroon.^[11]

Merkel on säilyttänyt entisen miehensä sukunimen vaikka avioituikin uudelleen vuonna 1998 pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, kvanttikemian professori Joachim Sauerin kanssa, joka toimii Berliinin Humboldt-yliopistossa teoreettisen kemian professorina.^[11]

Merkelillä ei ole omia lapsia kummastakaan liitosta, mutta Sauerilla on kaksi poikaa edellisestä avioliitosta. Merkel puhuu äidinkielensä saksan lisäksi sujuvaa englantia ja venäjää.^[11]

Uskonnolliselta vakaumukseltaan Merkel on protestantti ja hän kuuluu Saksan evankeliseen kirkkoon. Hän on kertonut uskovansa Jumalaan, ja että uskonto on ollut vakaa osa hänen elämäänsä.^[12]

Poliittinen ura

Angela Merkelin poliittinen ura alkoi vuonna 1989, jolloin hän liittyi oppositioliike Demokraattiseen allianssiin (DA) ja pääsi sen riveissä parlamenttiin vapaissa vaaleissa 18. maaliskuuta 1990. Hänestä tuli Lothar de Maizièren yhdistymishallituksen lehdistösihteeri. Liike yhdistyi samana vuonna CDU:hun.

Vuosina 1991–1994 Merkel toimi naisasia- ja nuorisoministerinä Helmut Kohlin kolmannessa hallituksessa ja vuosina 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä.^[9] Hänet valittiin kristillisdemokraattisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1998.

Joulukuussa 1999 Merkel oli kaatamassa vaalirahoitusskandaaliin kompastunutta entistä kansleri Helmut Kohlia ja CDU:n puheenjohtaja Wolfgang Schäublea. Merkel sai näin yksin kunnian puolueen maineen pelastamisesta.^[13] Hänet valittiinkin puolueen puheenjohtajaksi vuonna 2000.

Syyskuussa 2005 pidetyissä ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa CDU:n ja Baijerissa toimivan CSU:n ehdokas Merkel voitti erittäin tasaväkisessä kamppailussa silloisen liittokanslerin, Gerhard Schröderin. Vaalit järjestettiin Saksan perustuslain mukaisesti ennen tavanomaisen vaalikauden loppua liittopresidentin luvalla liittokansleri Gerhard Schröderin toivomuksesta. Monimutkaisen hallituksenmuodostusprosessin jälkeen Merkel nousi Saksan liittokansleriksi.

Alkuvuodesta 2010 CDU:n omat johtajat hyökkäsivät Merkeliä vastaan Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitungissa julkaistulla kirjoituksella, jossa Hessenin, Saksin ja Thüringenin parlamentaarikkojen johtajat syyttivät Merkeliä puolueen laiminlyönnistä oman imagonsa kohottamiseksi.^[14]

Lokakuussa 2018 Merkel ilmoitti ettei aio enää asettua ehdolle CDU:n puheenjohtajaksi. Joulukuussa hänen seuraajakseen valittiin puoluesihteeri Annegret Kramp-Karrenbauer.^[15]

Merkelin liittohallitukset

Johtuen tiukasta vaalituloksesta (CDU/CSU 35,2 % ja SPD 34,2 % äänistä) Merkelin I hallitus, joka muodostettiin vuonna 2005, oli Saksalle harvinainen pääkilpailijoiden muodostama kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien suuri koalitio.

Merkelin II hallitus, joka muodostettiin lokakuussa 2009, oli puhdas musta-keltainen, jossa jäseninä ovat CDU:n ja sen Baijerissa toimiva sisarpuolueen CSU:n lisäksi Vapaa demokraattinen puolue FDP.

Vuoden 2013 vaalikampanjassa Merkeliä auttoi kilpailevan puolueen SPD:n hajanaisuus, sillä Merkelin haastaja Peer Steinbrück ei ollut kovin suosittu omiensa keskuudessa. Merkelin huolena taas oli hallituskumppani FDP:n heikko ja vihreiden vahva kannatus.^[16] Vaaleissa FDP:n tulos jäi äänikynnyksen alle ja tulosten perusteella ainoa realistinen hallitusvaihtoehto oli jälleen kahden pääpuolueen suuri koalitio. CDU/CSU:n ja SPD:n yhteishallitus Merkelin III hallitus saatiin muodostettua pitkällisten neuvotteluiden jälkeen joulukuussa 2013, lähes 3 kuukautta vaalien jälkeen.

Maaliskuun 2018 alussa Saksan sosialidemokraattisen SPD-puolueen jäsenet hyväksyivät hallitusohjelman puoli vuotta parlamenttivaalien jälkeen. Tämä samalla varmisti Merkelin jatkon liittokanslerina. ^[17]

Merkelin politiikka

Angela Merkel suhtautuu skeptisesti Turkin EU-jäsenyyteen ja on ollut valmis tarjoamaan Turkille EU-täysjäsenyyden sijasta erityisen kumppanuusaseman. Hän on myös Ranskaa ja sosiaalidemokraatteja transatlanttisempi korostaen yhteistyötä myös Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. Merkel on myös profiloitunut usein Venäjällä vieraillutta Gerhard Schröderiä kriittisemmäksi Vladimir Putinin hallinnon suhteen. Merkelillä ja Ranskan entisellä presidentillä Nicolas Sarkozylla oli myös keskinäisiä ristiriitoja. Toisaalta Merkel ja Sarkozy asettuivat yhdessä Turkin EU-jäsenyyttä vastaan.^[18]

Merkel oli Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla, ja kesäkuussa 2007 päästiin sopimukseen uuden perussopimuksen laatimisesta Sopimuksen Euroopan perustuslaista kariuduttua Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin kesäkuussa 2005. Hän sai Aachenin Karlspreis-palkinnon Euroopan idean edistämisestä vuonna 2008.

Merkel kannattaa Saksan talous- ja sosiaalijärjestelmän suurta uudistusta muun muassa markkinoita vapauttamalla ja säätelyä vähentämällä. Ratkaisuna talousongelmiin hän ehdotti viikoittaisen työtuntimäärän lisäystä ja arveli, että useimmat kansalaiset eivät vastustaisi sen pidennystä kahdella tunnilla.^[19]

Merkelin hallitus korotti välittömästi arvonlisäveroa 3 prosenttiyksikköä (16–19 %:iin) tavoitteena leikata maan 35 miljardin euron budjettivajetta, sekä sosiaalidemokraattien vaatimuksesta korotti myös suurempituloisten veroprosenttia (42–45 %). Arvonlisäveron korotuksen nähtiin vaikuttavan eniten pienituloisten asemaan ja "Merkel-verosta" tuli erittäin epäsuosittu ja sen väitetään vähentävän kulutusta. Veronkorotusten ansiosta Saksan budjetti kääntyi vuonna 2007 puolivuotiskaudella ylijäämäiseksi ensimmäisen kerran sitten vuoden 1990.^[20]

Merkelin mielestä Saksassa meneillään olevaa ydinvoiman alasajoa pitäisi hidastaa. Vuonna 2010 Merkelin toinen hallitus antoi Saksan vanheneville ydinvoimaloille keskimäärin 12 vuoden jatkoajan. Vuonna 2002 oli päätetty kaikkien Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta viimeistään 2021. Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen hallitus määräsi kuitenkin seitsemän voimalaa väliaikaisesti pysäytettäväksi. Päätös tapahtui ennen kaksia tärkeitä osavaltiovaaleja.^[21][22]

Suomen Kuvalehden mukaan liittokanslerina Merkel on kasvattanut Saksan vaikutusvaltaa kansainvälisessä politiikassa. Merkeliä kuvaillaan asiakeskeiseksi poliitikoksi, joka on parhaimmillaan kriisijohtajana. Hän on muuttanut kristillisdemokraatteja vapaamielisemmäksi puolueeksi ja puhunut tasa-arvon puolesta, vaikka häntä ei mielletä feministiksi eikä uudistajaksi. Kautensa lopussa Merkel kuitenkin sanoi julkisesti olevansa feministi, ja hänen on sanottu olevan feministinen ikoni.^{[23][24][25][26]} Merkelin päätöksentekotapaa pidetään jahkailevana, minkä seurauksena saksan kieleen on syntynyt uusi verbi merkeln eli suomeksi merkelöinti. Tämä tarkoittaa päättämättömyyttä tai selkeän mielipiteen puuttumista.^[27]

Kunnianosoituksia

Pääartikkeli: Angela Merkelin kunnianosoitukset

Lähteet

Kirjallisuutta

• Marton, Kati: Merkel: Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina. (The Chanchellor, 2021.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 978-951-0-48049-6.

Aiheesta muualla

• Sitaatteja aiheesta Angela Merkel Wikisitaateissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Angela Merkel Wikimedia Commonsissa

• Angela Merkelin kotisivu (saksaksi)
• Nuorena Angela Merkel asui vallatussa talossa eikä tanssinut bileissä – Vaatimaton fyysikko kipusi huipulle älyllä, sinnikkyydellä ja tuurilla. Yle Uutiset 2017.

Edeltäjä: Wolfgang Schäuble

Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtaja 2000–2018

Seuraaja: Annegret Kramp-Karrenbauer

n k m Saksan liittokanslerit Konrad Adenauer (1949–1963) Ludwig Erhard (1963–1966) Kurt Georg Kiesinger (1966–1969) Willy Brandt (1969–1974) Helmut Schmidt (1974–1982) Helmut Kohl (1982–1998) Gerhard Schröder (1998–2005) Angela Merkel (2005–2021) Olaf Scholz (2021→)

n k m Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat Puheenjohtajamaan edustaja (1975–2009) Liam Cosgrave Aldo Moro Gaston Thorn Joop den Uyl James Callaghan Leo Tindemans Anker Jørgensen Helmut Schmidt Valéry Giscard d’Estaing Jack Lynch Francesco Cossiga Charles Haughey Pierre Werner Dries van Agt Margaret Thatcher Wilfried Martens Anker Jørgensen Poul Schlüter Helmut Kohl Andréas Papandréou François Mitterrand Garret FitzGerald Bettino Craxi Jacques Santer Ruud Lubbers Wilfried Martens Felipe González François Mitterrand Giulio Andreotti Ruud Lubbers Aníbal Cavaco Silva John Major Poul Nyrup Rasmussen Jean-Luc Dehaene Jacques Chirac Felipe González Lamberto Dini Romano Prodi John Bruton Wim Kok Jean-Claude Juncker Tony Blair Viktor Klima Gerhard Schröder Paavo Lipponen António Guterres Jacques Chirac Göran Persson Guy Verhofstadt José María Aznar Anders Fogh Rasmussen Konstantínos Simítis Silvio Berlusconi Bertie Ahern Jan Peter Balkenende Jean-Claude Juncker Tony Blair Wolfgang Schüssel Matti Vanhanen Angela Merkel José Sócrates Janez Janša Nicolas Sarkozy Mirek Topolánek Jan Fischer Fredrik Reinfeldt Pysyvä puheenjohtaja (vuodesta 2009) Herman Van Rompuy Donald Tusk Charles Michel Komission puheenjohtaja • Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja • Unionin puheenjohtaja • Parlamentin puhemies

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF 2 WorldCat Kansalliset Norja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Kreikka Korea Alankomaat Puola Vatikaani Tieteilijät CiNii Mathematics Genealogy Project Scopus zbMATH Taiteenala MusicBrainz Henkilöt Deutsche Biographie Yle Muut Encyclopedia of Modern Ukraine SNAC IdRef