Konrad Adenauer

Konrad Adenauer
Adenauer vuonna 1952.
Saksan liittokansleri
15. syyskuuta 1949 – 16. lokakuuta 1963
Presidentti	Theodor Heuss Heinrich Lübke
Varakansleri	Franz Blücher Ludwig Erhard
Seuraaja	Ludwig Erhard
Saksan ulkoministeri
15. maaliskuuta 1951 – 6. kesäkuuta 1955
Seuraaja	Heinrich von Brentano
Saksan kristillisdemokraattisen unionin 1. puheenjohtaja
21. lokakuuta 1950 – 23. maaliskuuta 1966
Seuraaja	Ludwig Erhard
Kölnin ylipormestari
4. toukokuuta 1945 – 6. lokakuuta 1945
Edeltäjä	Willi Suth
Seuraaja	Willi Suth
13. lokakuuta 1917 – 13. maaliskuuta 1933
Edeltäjä	Max Wallraf
Seuraaja	Günter Riesen
Henkilötiedot
Syntynyt	5. tammikuuta 1876 Köln, Preussi, Saksa
Kuollut	19. huhtikuuta 1967 (91 vuotta) Bad Honnef, Länsi-Saksa
Ammatti	lakimies
Puoliso	Emma Weyer (vih. 1904; k. 1916) Auguste Zinsser (vih. 1919; k. 1948)
Tiedot
Puolue	Keskustapuolue (1906–1945) CDU (1950–1967)
Uskonto	katolilainen
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Konrad Hermann Joseph Adenauer (5. tammikuuta 1876 Köln, Preussi, Saksa – 19. huhtikuuta 1967 Bad Honnef, Länsi-Saksa) oli merkittävä saksalainen valtiomies. Hän oli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri (1949–1963),^[1] ja hän oli myös ulkoministerinä (1951–1955) liittoutuneiden sallittua viran perustamisen.

Lapsuus ja nuoruus

Adenauer syntyi ja vietti lapsuutensa Kölnissä. Hän opiskeli lakia ja kansantaloutta Freiburgin, Münchenin ja Bonnin yliopistoissa ja valmistui isänsä tavoin juristiksi.^[1][2]

Poliittinen ura

Adenauer valittiin 1906 Kölnin kaupungin avustavaksi pormestariksi (saks. Beigeordneter).^[2] Hän oli vuodesta 1906 aktiivinen katolisessa Zentrum-puolueessa, joka oli tuolloin katolisen Reininmaan merkittävin puolue. Adenauer oli Kölnin ylipormestari 1917–1933 ja Preussin valtioneuvoston presidentti vuosina 1920–1933. Valtioneuvosto (saks. Staatsrat) oli valtiollinen perustuslakielin, jossa olivat edustettuina Preussin provinssit ja muut sen alaisuuteen kuuluvat alueet. Ollessaan Kölnin ylipormestarina Adenauer harrasti myös keksintöjen tekemistä. Hän kehitti ensimmäisen maailmansodan pula-aikana kölniläisen pettuleivän, ”Kölner Brot”, ja hankki keksinnölleen myös patentin. Adenauerin merkitys Preussin ja Saksan politiikassa 1920-luvulla oli huomattava. Hän kieltäytyi valtakunnankanslerin virasta vuonna 1926 ja jäi mieluummin Kölnin ylipormestariksi.

Adolf Hitler oli jo noussut valtaan, kun Adenauer määräsi keväällä 1933 hakaristiliput poistettaviksi Kölnistä Reinin yli meneviltä silloilta. Maaliskuussa 1933 kansallissosialistit erottivat Adenauerin ylipormestarin virasta ja kielsivät häntä oleskelemasta Kölnin hallintopiirin alueella. Vuonna 1934 oli Adenauer lyhyen aikaa pidätettynä niin sanotun Röhm-puhdistuksen yhteydessä. Valtaosan Hitlerin valtakaudesta Adenauer eli politiikasta syrjässä kotonaan Rhöndorfissa ja vietti aikansa lähinnä ruusuja kasvattaen. Hitleriä vastaan 20. heinäkuuta 1944 kohdistuneen epäonnistuneen attentaattiyrityksen jälkimainingeissa Adenauer pidätettiin, koska hänellä epäiltiin olleen yhteyksiä attentaatin suorittaneisiin oppositiopiireihin. Adenauer vapautettiin marraskuussa 1944.

Toisen maailmansodan jälkeen

Keväällä 1945 yhdysvaltalaiset miehitysjoukot määräsivät Adenauerin Kölnin ylipormestariksi. Tässä virassa hän oli syksyyn 1945, jolloin brittiläiset miehitysjoukot (Köln kuului brittiläiseen miehitysvyöhykkeeseen) erottivat Adenauerin erimielisyyksien vuoksi.

Adenauer valittiin tammikuussa 1946 CDU:n puheenjohtajaksi brittiläisellä miehitysvyöhykkeellä. Vuonna 1948 hänet valittiin Saksan uutta peruslakia valmistelevan parlamentaarisen neuvoston (saks. Parlamentarischer Rat) puheenjohtajaksi. Vuonna 1949 hän oli SPD:n Kurt Schumacherin vastaehdokkaana liittokansleriksi. Hänet valittiin niukimmalla mahdollisella enemmistöllä: hänen oma äänensä ratkaisi. Vuonna 1950 hänet valittiin CDU:n puheenjohtajaksi liittotasolla.

Talousreformisti

Adenauerin kanslerikauden alkuajan tärkeimpiä tavoitteita oli Saksan jälleenrakentaminen. Adenauerin talouspolitiikan peruspilari oli Saksan liittotasavallan ehdoton suuntautuminen läntiseen maailmaan Yhdysvaltojen johdolla sekä pyrkimys eurooppalaiseen integroitumiseen demokratian pohjalta. Varsinkin suhteet Ranskaan olivat Adenauerille erityisen tärkeät.^[1]

Saksan yhdistyminen ja avoimet rajakysymykset (Saksan itäalueet Oder–Neisse-linjan itäpuolella) pystyttiin Adenauerin mukaan ratkaisemaan ainoastaan yleiseurooppalaisen integraatiokehityksen puitteissa. Adenauerin visio oli taloudellisesti niin vahva läntinen Eurooppa, että sillä olisi Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisille valtioille pitkällä aikavälillä vastustamaton vetovoima. Länsi-Euroopan tuli toisaalta olla sotilaallisesti niin vahva, ettei Neuvostoliitto uskaltaisi hyökätä länteen. Adenauerin visio oli eurooppalaisen armeijan luominen. Tämän hankkeen kariuduttua muun muassa Ranskan valtiopäivien vastustukseen Adenauer ajoi aktiivisesti ja menestyksekkäästi Saksan liittotasavallan sotilaallista varustautumista 1950-luvun alkupuolella erittäin voimakasta, puoluerajat ylittävää oppositiota vastaan.

Suhde Itä-Saksaan

Jyrkkänä kommunismin vastustajana tunnetun Adenauerin kanslerikauden idänpolitiikan peruspilari oli niin sanottu Hallsteinin oppi. Opin mukaan ainoastaan Saksan liittotasavallalla oli oikeus edustaa Saksaa. Saksan demokraattista tasavaltaa eli Itä-Saksaa ei tunnustettu Adenauerin aikana edes valtioksi. Hallsteinin opin pohjalta suhteet Itä-Euroopan maihin sekä moniin niin sanotun kolmannen maailman maihin pysyivät ongelmallisina koko Adenauerin kanslerikauden. Vain Neuvostoliittoon solmittiin 1955 diplomaattisuhteet. Hallsteinin opista huolimatta Adenauer itse ei uskonut Oder–Neisse-linjan itäpuolella olevien alueitten palauttamiseen. Reininmaalaisena katolilaisena hän lisäksi vierasti myös muuta itäistä Saksaa, sillä se oli hänelle vanhaa Preussia, joka oli alistanut Reininmaata Wienin kongressista vuoteen 1945.

Liittokansleri

Adenauer pyrki parantamaan suhteet myös juutalaisiin. Vuonna 1952 solmittiin Saksan liittotasavallan ja Israelin välinen valtiosopimus, jonka perusteella Saksan liittotasavalta maksoi Israelin valtiolle korvauksia vuosina 1933–1945 tehdystä kansanmurhasta.

Adenauer kävi ensimmäisellä vierailullaan Berliinissä 16. huhtikuuta 1950.^[3] Hänet valittiin liittokansleriksi toistamiseen 9. lokakuuta 1953.^[4]

1950-luvun alusta lähtien Adenauerin kauden Saksan liittotasavaltaa leimasi Saksan talousihmeeksi sanottu valtava talouskasvu ja elintason nousu. Saksan talouden menestyksen arkkitehtina voidaan pitää talousministeri Ludwig Erhardia. Sisäpoliittisia ongelmia olivat ennen kaikkea suhteet Itä-Saksaan ja Neuvostoliittoon, Hitlerin valtakauden aikaisten organisaatioiden jäsenten integroituminen yhteiskuntaan sekä jälleenvarustautuminen. Liittotasavallan länsisuuntautuminen huipentui vuonna 1955 siihen, että länsivallat tunnustivat Saksan liittotasavallan suvereniteetin, tosin rajoituksin, sekä Natoon liittymiseen. Samalla kuitenkin pyrittiin ”Geneven hengessä” parantamaan ja kehittämään suhteita Neuvostoliittoon. Vuonna 1957 solmittiin niin sanotut Rooman sopimukset, jotka olivat eurooppalaisen integraatiokehityksen perusta.

Kun yleispoliittinen ilmapiiri oli hyvä, Adenauer ja CDU saivat vuoden 1957 vaaleissa ehdottoman enemmistön.

Vuonna 1961 Adenauer valittiin Berliinin muurin rakentamisen jälkimainingeissa liittokansleriksi neljännen kerran. CDU oli menettänyt ehdottoman enemmistön, ja Adenauer joutui hyväksymään yhteistyön vapaiden demokraattien FDP kanssa. Niin sanotun Der Spiegel -skandaalin yhteydessä Adenauer joutui kasvavan kritiikin kohteeksi, koska hän – ilman minkäänlaisia todisteita – syytti kyseisen aikakauslehden julkaisijaa Rudolf Augsteinia maanpetturuudesta. Nykyisen käsityksen mukaan Adenauerin varsin patriarkkinen hallitustyyli ei enää vastannut ajan henkeä. Myös Hallsteinin oppi alkoi jo tuolloin – Neuvostoliiton menestyksellisen ulkopolitiikan johdosta – olla haitaksi. Adenauerin suosio alkoi laskea. Vapaiden demokraattien ministereiden jätettyä liittohallituksen väliaikaisesti Adenauer joutui hallituskriisin lopettamiseksi lupautumaan eroamaan vuoden 1963 aikana.

Vuonna 1959 Ranskan presidentiksi valitun Charles de Gaullen kanssa Adenauerilla oli erittäin tiiviit suhteet, vaikka hän vieroksui tämän kansallismielisyyttä. Ranskan kanssa solmittiin ystävyyssopimus, Élysée-sopimus, vuonna 1963.

Vanhuus ja kuolema

Adenauer erosi liittokanslerin virastaan lokakuussa 1963 ja kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajan virasta 21. joulukuuta 1965. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet – jälleen ruusuja kasvattaen – Rhöndorfissa Bonnin lähellä. Adenauer kuoli 19. huhtikuuta 1967.^[1][5]

Jälkiarvioita ja merkitys

Pääartikkeli: Konrad Adenauerin kunnianosoitukset

Jälkikäteen arvioiden Adenauerin valtakauden voidaan katsoa olleen Saksan liittotasavallan ja eurooppalaisen integroitumisen kannalta ainutlaatuisen tärkeä. Adenauer loi patriarkaalisella hallitustavallaan saksalaisiin sodan jälkeen uutta uskoa tulevaisuuteen. Nykyvalossa Adenauerin kautta voidaan arvostella sen suhteen, että Hitlerin kautta ei työstetty henkisesti. Siinä lienee yksi syy 1960-luvun lopulla Saksassa tapahtuneeseen opiskelijoiden radikalisoitumiseen.

Perustellusta kritiikistä huolimatta Adenauerin merkitystä Saksan sodanjälkeisessä historiassa ei voida kiistää. Hän nauttii edelleen saksalaisten keskuudessa suurta arvostusta.

Vuonna 2003 Adenauer valittiin Saksan television äänestyksessä kaikkien aikojen suurimmaksi saksalaiseksi.^[6]

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konrad Adenauer Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Ei ollut

Saksan liittotasavallan kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja 1950–1966

Seuraaja: Ludwig Erhard

n k m Saksan liittokanslerit Konrad Adenauer (1949–1963) Ludwig Erhard (1963–1966) Kurt Georg Kiesinger (1966–1969) Willy Brandt (1969–1974) Helmut Schmidt (1974–1982) Helmut Kohl (1982–1998) Gerhard Schröder (1998–2005) Angela Merkel (2005–2021) Olaf Scholz (2021→)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Israel Suomi (KANTO) Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Korea Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijät CiNii Taiteenala RKD Artists ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Trove Muut NARA SNAC IdRef